linnojen pihoilla lentokoneitse saavutetut edut
vievät meitä eteenpäin valitsemallamme tiellä eteenpäin
kohti kauppaa ja sopimusta yhteiskuntarauhasta kitaroilla soitettua
melodiaa viimeistä kauan sitten soinutta sanaa lausetta
jonka sidot yhteen kauniilla paulalla
***
omena ei ole aina hyvä,
totesi kuningas,
ovidiuksen ovimies,
syksyn tullessa seinistä läpi,
viimeiset lauletut sanat
ovat melodioita entisessä elämässäsi
***
kupillinen teetä riittää paisuttamaan
melodian koskemaan koko maailmaa
***
melodiaa minulla ei ole,
keminmaalla viimeksi laulettiin,
egyptin kaikki hallitsijat kumarsivat minulle,
vein heille kalat taskuissani
ja viskasin ne niiliin,
se oli ensimmäinen tekoni matkalla kohti
presidenttiyttä, sellaista suurta tekopyhyyttä
jota ei maailma ole vielä nähnyt,
tuskaa ja valituksen voihketta säädyttömissä housupuvuissa
torstai 27. elokuuta 2009
keskiviikko 26. elokuuta 2009
älä lopeta päivätyötäsi,
sillä maidon ja hunajan tuotanto on loppu,
kuninkaat eivät enää tiedä missä alkaa katu
ja missä loppuu maailma,
näädät viimeiset ystävämme,
hirressä roikkuvat viholliset,
maailmaan mahtuu niin paljon ääntä
kuin ihmisiäkin, polkupyörä on yhden soinnun ihme,
musiikkia taivaalla, pilvet pyörivät alas päin,
kohti meitä, kohti ammottavaa suuta,
kohti maailmaa, jossa soitamme tänä iltana,
lopetamme päivätyön samana iltana
***
maailma on taivaalla,
tavallinen kuningas on harvinainen
***
taivas on maailmalla,
kingston wall tulee laulun sanoista,
kitara vie meidät kauas
***
kitara tuo meidät lähelle,
taivaalle,
linnojen pihoihin
***
olin 16-vuotiaana lähempänä totuutta
kuin aavistinkaan,
kun en välittänyt tippaakaan
ja kirjoitin vielä kynällä
***
kirjoituskone määrää taivaan,
kuninkas tonkii mätiä silakoita,
maailman reunoilla viimeinen rytmi
sillä maidon ja hunajan tuotanto on loppu,
kuninkaat eivät enää tiedä missä alkaa katu
ja missä loppuu maailma,
näädät viimeiset ystävämme,
hirressä roikkuvat viholliset,
maailmaan mahtuu niin paljon ääntä
kuin ihmisiäkin, polkupyörä on yhden soinnun ihme,
musiikkia taivaalla, pilvet pyörivät alas päin,
kohti meitä, kohti ammottavaa suuta,
kohti maailmaa, jossa soitamme tänä iltana,
lopetamme päivätyön samana iltana
***
maailma on taivaalla,
tavallinen kuningas on harvinainen
***
taivas on maailmalla,
kingston wall tulee laulun sanoista,
kitara vie meidät kauas
***
kitara tuo meidät lähelle,
taivaalle,
linnojen pihoihin
***
olin 16-vuotiaana lähempänä totuutta
kuin aavistinkaan,
kun en välittänyt tippaakaan
ja kirjoitin vielä kynällä
***
kirjoituskone määrää taivaan,
kuninkas tonkii mätiä silakoita,
maailman reunoilla viimeinen rytmi
perjantai 21. elokuuta 2009
Piiitkän taukon jälkeen
kesästä on jäljellä
viimeiset rippeet,
kuningas tahkoo niistä
metsän kaikille
kevät on tulossa,
talvi on vielä edessä,
taantumasta selvitään ajattelemalla
kärpäsiä katossa,
älä ajaudu turmioon,
aloita lausunta toreilla,
metsä vastaa huutoon,
kuningas on eksynyt
***
metsä vastaa huutoon,
kuningas on eksynyt
***
mennään etsimään kuningasta
metsä vastaa huutoon
***
kuningas ajoi väärään suuntaan,
hämähäkki ilmoitti poliisille,
poliisi pakeni metsään,
sinne perustettiin uusi poliisiopisto
näin on maailma toiminut ennen
ja näin se toimii nykyäänkin
***
kuningas ajoi väärään suuntaan,
eksyi metsään
nyt voimme huutaa metsään
ja metsä vastaa
***
minä olen viimeisiä hämähäkkejä,
verkot on kudottu viimeistään syksyllä
***
alku aina hankalaa,
lopussa hämähäkillä seisoo
***
onko todella niin että kirjoitin edellisen kerran toukokuun alussa, siitä on melkein neljä kuukautta? sen kyllä huomaa.
***
kadulla ruumisauto,
torilla hämähäkin erektio,
vielä tajunta nousee
***
kannattanee lopettaa ja tehdä töitä. ("älä lopeta päivätyötäsi!")
viimeiset rippeet,
kuningas tahkoo niistä
metsän kaikille
kevät on tulossa,
talvi on vielä edessä,
taantumasta selvitään ajattelemalla
kärpäsiä katossa,
älä ajaudu turmioon,
aloita lausunta toreilla,
metsä vastaa huutoon,
kuningas on eksynyt
***
metsä vastaa huutoon,
kuningas on eksynyt
***
mennään etsimään kuningasta
metsä vastaa huutoon
***
kuningas ajoi väärään suuntaan,
hämähäkki ilmoitti poliisille,
poliisi pakeni metsään,
sinne perustettiin uusi poliisiopisto
näin on maailma toiminut ennen
ja näin se toimii nykyäänkin
***
kuningas ajoi väärään suuntaan,
eksyi metsään
nyt voimme huutaa metsään
ja metsä vastaa
***
minä olen viimeisiä hämähäkkejä,
verkot on kudottu viimeistään syksyllä
***
alku aina hankalaa,
lopussa hämähäkillä seisoo
***
onko todella niin että kirjoitin edellisen kerran toukokuun alussa, siitä on melkein neljä kuukautta? sen kyllä huomaa.
***
kadulla ruumisauto,
torilla hämähäkin erektio,
vielä tajunta nousee
***
kannattanee lopettaa ja tehdä töitä. ("älä lopeta päivätyötäsi!")
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)