Mistä nämä olot tulevat,
kun kaipaa sekä olemassaolevaa
että sitä minkä aika jo jätti,

kun on sekä kuollut että elossa,
samaan aikaan näkee kirkkaasti
ja kuljeskelee kädet taskuissa
sameissa vesissä,

katse kohdistettuna koivujen rajaan,
missä auringon viimeiset säteet
tekevät yhteiskunnasta siedettävän paikan elää.

En pysty katsomaan peiliin.
Elän jännän äärellä:
näen jatkuvasti ympärilläni suuria pyöreitä muotoja,
yhteiskuntia jotka muodostuvat toisiaan jatkuvasti kiehnäävistä
kuhnureista ja muista työläisistä,
joiden panos teollisuudelle on korvaamaton.
Elinolosuhteet toiletissani ovat kurjat:
vesipiste ja reikä.
Ne kuvaavat minua ja minun tarpeitani.
Kauneus vaivaa öisin,
haparoin seinää kuin olisin jokin hämähäkki,
tongin unissani kuninkaiden viittoja
ja mietin, paljonko vanhenen seuraavan 50 vuoden aikana.
Se on elinajanodote, elän vielä kauemmin kuin olen tähän asti elänyt.
En tiedä, mitä tapahtuu, kun lopulta kuolen.
Siksi en pysty katsomaan peiliin.

Katkelma karanneesta elämästä:
maa, latva, maan tunne, blut und boden,
varuboden,
kauneus viettelee meidät ja silmämme,
revit ne lopulta pois,
sielusta karanneet autiomaat,
vettä kasteluautomaateista, kahvia janoautomaateista,
junissa vielä pelaa palvelu,
korttiäijien loputon rinki, Jumala siinä keskellä,
vaatimassa itselleen isompaa osaa hallittavaksi,
kuoleman kosketus on itsellesi läheinen,
läheisiä ovat myös maailmasi kaikki kaupat
ja niiden alla mätänevät ruumisjoukot.