perjantai 9. marraskuuta 2018

Lisää marraskuuta

9.11.

Unilääkkeen kaikki hyödyt on laskettavissa kaavalla:
aurinko jaettuna sadalla miinus sen neliöjuuri,
pimeyden voi kertoa miljoonalla.

Minä värisen peiton alla, en kylmyyttäni enkä oikein kuumuttanikaan,
ei tulisi mieleenkään runkata,
mutta onneksi voi harrastaa medikalisaatiota.

Kun valeista tulee teollisuutta,
me poltamme kirjoja, aloitan omistani.

***

Kun valeista tulee teollisuutta,
me poltamme kirjoja, aloitan omistani.
Auringon pimeys on suoraan verrannollinen
pilvien vähyyteen.
Me emme suoraan sanoen pysty katsomaan taivaalle.
Siellä meitä odottaisi jokin liian kirkas.
Hirttosilmukka odottaa jokaista, joka on liian liukas.

***

Kun runo jää puolitiehen, laulu pystyyn,
laulu säilyy aina samana,

vielä Led Zeppelinilläkin on faneja,
mutta minä kuuntelen miehiä,
kauneus on jossain kulman takana, aina seuraavan,
juoksen ja juoksen hillotolppaa kohti,
mutta en koskaan saavuta sitä,

olen tuomittu pieneksi enkä koskaan pysty koskettamaan taivasta,
enkä ole jätkääkään koskaan suudellut.

***

Kuvat ovat pysähtyneitä, tylsiäkin,
mutta enhän minä tiedä, mikä on kuva,
jotain auringosta seuraavaa
vai sodan jälkeen yön saapuessa nähtävää?
Museoiden vitriineissä käsinkosketeltavaa
vai keskoskaapissa ihmeteltävää?
Onko kuva maailman tarkoitus
vai onko kyse jostain siitäkin suuremmasta?
Minä en tiedä.

***

Ei nyt oikein lähtenyt.

Ei lähde, ei pysty, ei kykene,
yläkerran remonttireiska on taas innostunut hakkaamaan,
vaimoaan vai nauloja ei ole aivan selvää,
noituudella on monet muodot vuosisadasta toiseen,

uskotteko noituuteen?
Katsotteko maata kuin omistaisitte sen
vai oletteko taivaalla kuin ette olisi ennen nähneet Jumalaa?
Uskommeko noituuteen?
Uskommeko todellisuuteen?
Kaikkea sitä ihminen rakentaa,
taloja ja uskontoja,
mutta vähiten hän onnistuu purkamisessaan.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Marraskuun kirvoittamia runoja

Runoja 5.11.2018

miten voi elää maailmassa
jossa perhonen on kuolemaisillaan
jossa silmien vetovoima on kadonnut
jossa sielu ei ole sielu
vaan jotain ostettavaa ja sitten poisheitettävää

kuolema houkuttelee vaihtoehtona
jokaista itseensätyytyväistä shoppailijaa

ettekö kuule kun puhun
olenko sidottu tähän puuhun kuin polttarien viimeinen osallistuja
olenko tuomittu tähän kieleen kuin hämähäkki hääkakulla
olenko

***

altavastaajan mahdollisuudet
tuntea itsensä
pelottaa kaikki pois luotaan

***

Kuninkaitteni unet, hiessä rypeneet
siat ja pähkinät,
maan uumenten kauneuskuningattaret,
multa ei ole ikinä haissut näin hyvältä.

***

Kun on hukkunut huonosti,
nukkuu sitäkin paremmin.

***

Jos nukut huonosti, pidä huoli siitä että lähelläsi on aseita.

***

Minun sydämeni sykkii niille
joilla asiat ovat hyvin,
heille olen varannut erityiskohtelun.

***

Olen varma että tämä runo luetaan todisteena mielenterveysongelmien alkamisesta.

***

Jos sinun on kuuma
ota asevyö pois.

***

Viimeiset erotiikat, kauneuskuningattarien viimeiset toiveet,
hevosten laukka taivaanrannassa,
minä ja minä ja minä.

***

Runoja kirjoittaessaan tukeutuu kliseisiin, jo sanottuun,
kauan sitten omaksumaansa.

***

On kauan siitä kun olen viimeksi kirjoittanut runoja
ja sen varmasti huomaa.

***

Viimeiset itseilmaisun muodot:
shoppailu
itsemurha
runous.

***

On jäljellä politiikka,
aamukahvit itsemurhan äärellä,
jäätyneet ruumispaarit,
leijonien pysähtynyt karjunta eläintarhoissa
ja niiden liepeillä,
elokuvateatterien eteen kasatut kuolleet.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Runoja kahden vuoden tauon jälkeen

Sydämentykytyksiä aiheuttavaa kommunikaatiota,
kirja hyllyssä, verinen veitsi tyrkyttää itseään,
on olemassa houkutuksia,
joista maailma tunkeutuu sisään,
pilvenreunalta tavoittelee toisten ihmisten kuolemattomia sieluja,
se on minun viimeinen ajatukseni,
kun viimeinkin päätän luopua.



Kun viimeinkin päätän luopua,
se on yhdenlainen maailmanselitys,
hiirenkorvat ikkunoissa, ruusunnuput varpaiden välissä,
on asioita joista en voi kirjoittaa,
tämä on niistä yksi:
vaienneen maailmankaikkeuden selitys.



Vaietkaa, äänet! Kuolema niille,
jotka vielä supisevat,
häiritsevät keskittymistäni
havaittavan maailmankaikkeuden rajoilla,
Kesselin reitin pystyn ylittämään 12 parsekissa koska tahansa,
mutta viestejänne en pysty vastaanottamaan:
something's gone wrong, sanoo sähköpostiohjelmakin,
jossain on virhe,
se on teissä,
jotka meitä kuljettavat, aalloissa ja puuskissa,
mutkissa, joiden taakse emme näe.



Kirjoitan vielä vanhanaikaista tunnustuksellista runoa,
keskeislyriikkaa,
en osaisi tehdä teemoitettua runokokoelmaa,

koska haluan äänien vaikenevan,
koska haluan kaiken välillä edes hetkeksi loppuvan,
koska tajuan viimeinkin suuren osan kaikesta olevan turhaa,

viimeinkin voin päästää irti
ja taipua kahtia.



Vielä yksi, sitten lasku.



Katse osuu maailmankaikkeuden rajoihin,
vedän terävällä puukolla tästä tähän,

samastun sarjakuristajaan,
meillä on samat fetissit,

kirjoitan runon siitä mistä ei saisi puhua
ja vaikenen.