keskiviikko 20. joulukuuta 2006

Vanhempaa tuotantoa

Tämä on kaivettu koneelta, todennäköisesti on kyse vuodesta 2005. Tämän jälkeen en raportoi ennen pyhiä, joten hyvää joulua vain!

Onko jollakulla vielä mahdollisuus olla kadonnut,
kadonnut löytyi kuolleena,
kieli vai ajatukset,
kumpi tulee ensin,

minä varaan mahdollisuuden erehtyä.

torstai 14. joulukuuta 2006

Torstailta

Tämä päivä alkoi vähän paremmin kuin eilinen. Runoista en taaskaan tiedä.

Herran säteet läpäisevät maan.
Kannen alla kihisee salaisuuksia.
Pariisin katujen päästä päähän kävelee eräs tietty vakoilija.
Tunteista ei ole keskusteltu sitten keskiviikon.
Maailma kulkee radallaan tiistaisin.
Joku on kuvittanut lastenkirjoja omalla verellään.
Ruumiit siivittävät pankkikirjojen lukemista.
On sotia ja huhuja sodista.
Tämä lause on jäänyt mieleeni jo kauan sitten.
Eräässä elokuvassa valkokangas syttyi palamaan.
Ihmiset ovat viimeinkin räjähtäneet.
Kukkaruukuista versoo maailmanlopun alkuja.
Laulaja paljastaa sisimmät olemuksensa.
Olettamuksena on kai että katsoisimme päin.
Edes päin.

***

Torneittain on kaadettu öljyä,
vihollisten niskaan sataa vihanneksia,
harrastukset tekevät meidät hartaaksi,
tajutaan olevan ympyrän keskipisteessä,
kaiken tajutaan olevan siellä,
saa ollakin, emme välitä,
minä kaikkein vähiten,
hyvästit nyt jää,
nenäliinoin vilkutettu,

öljy loppuu maailmasta.
Se on vissi talouden laki.
Sitten lakkaavat myös nenäliinat.

keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Masentuneen vihaisia runoja

Pimeys käy päälle kuin, no, yleinen syyttäjä. Viimeinen lause ei ole runo, mutta tulkoon ikuistetuksi.

Hoitotakuu on epäonnistunut:
hammaslääkäreillä on silmävaivoja,
joita emme osaa hoitaa,

polkupyörillä kulkevat alushousujaan vilauttelevat presidentit,
ajakaa karvanne tästä lähin joka päivä,
munakarvat vittuun,

presidentti Bush on sekopäinen huora,
kokoomusjohtajat nuoleskelevat hänen kantapäitään,
stilettikorot, kaikki munasillaan,
kuka vielä kaipaa näihin päiviin enempää ylevyyttä,

meidän hammaslääkäri onkin kiltti hurtta,
työntää pillit suuhun, imee kaiken mädän ja pahan pois,
niin kuin yksikamarinen eduskunta,
niin kuin saarnipuita katkovat sahoja kanniskelevat poptähdet,

nähdä Britney Spears töissä ja kuolla.
Kuolla viimeisen mädäntyneen yhteiskunnan kuolema.

***

Minä olen edennyt siihen pisteeseen,
josta kaikki kääntyvät takaisin, viimeiseksi minä,
sinä ja sinun kaikki päähänpistosi,

tyhjän jälkeen meillä on vastassa vain täyttä,
yhteiskuntien kaikki mielipuolisuudet,

Pietro Fermi on ylin ystävämme,
vihreitten puoluesihteerit vetelevät viimeisiään,
kolumnistien valta on ennen kaikkea liioiteltua,
kerätkää leiviskänne ja kävelkää patjan päästä päähän,
jeesusteluja jeesustelujen perään,

meille on kasvatettu puita,
puita jotka kasvavat ruukuissa, pienissä ruukuissa,
joilta on katkaistu kaikki siteet menneisyyteen,

menneisyyteen josta ei ole tullut kukaan.

***

Minä en ole tullut menneisyydestä.
Minä en ole tullut mistään.
Minä menen ei-mihinkään.
Olemattomuus päättyy tähän.
Suussa on purskutettu viimeiset pisarat Suur-Suomea.
Karjalan kannakselta on tulitettu kohti asemiamme.
Suur-Mainilan laukaukset on tehty sarjakuvaksi.
Minä kanniskelen ohjuksia.
Ajan häpykarvoja ohikulkevilta laulajattarilta.
He astuvat autoihin.
Autot kulkevat kauas pois.
Jossain mielessä tämä on minulle helpotus.
Helpotuksen kaltainen olotila.
Olohuoneessa soi koiran tulkitsemana blues,
jota pidetään yhteiskunnallisena musiikkina:
korvantaustojen nuolijoiden asema on parantunut sitten vuoden 1920.
Silloin vielä saarnattiin.
Silloin minä tulin. Kuten jo sanoin, en ole tullut mistään.
Vuosi 1920 ei ole enää menneisyyttä.

***

Ulkona sataa. On niin helvetin pimeää että ensimmäinen ajatus on kuolema.

(Tämän jälkeen syntyi vielä yksi runo, joka on niin huono, että laitan sen vain sulkeisiin:

Nainen autossa etsii jotain.
Noustuaan autosta hän on auttamatta hukassa.
Eksyneitten säätiöt saattavat olla helpotus hänelle.
Minulle helpotus on luvassa ainoastaan menneisyydessä,
muistojen kaltaisissa olotiloissa,
joita voi kuvata sanoilla
"pehmeä", "poistunut" ja "kypsä".)

tiistai 12. joulukuuta 2006

Tiistai 12.12.

Mukana on jonkinlaista pohdintaa runon kirjoittamisesta ylipäätään. Kai se voisi olla oma runonsakin. Eka runo ei tosiaan ole kovin hyvä.

Kuuluisat sanat, viimeisenä kuullut,
meistä on veistetty vitsejä jo alakoulusta saakka,
sinun pitää ymmärtää tämä:
Pariisi ei ole mikään Azerbaidzhan,
norsut kulkevat kaduillasi eestaas,
haudat avoimina, hautausmaat aukihakattuina,
hyllyvät perseet kävelevät silmieni edessä,
upeina, käsintajuttavina,
runoutta haluavat kaikenlaiset tyypit,
minä en ole sen kummemmin kiinnostunut.

***

Joskus alkaa hyvin. Siihen se sitten jämähtää. Joskus alkaa huonosti, mutta päättyy hyvin. Onnellinen alku on parempi kuin onnellinen loppu, koska sen voi aina muokata uudestaan. Mikä on kerran päättynyt, on päättynyt.

***

Vastuu on kaivajilla,
haudat on kaivettu ylös, Chaplin varastettu jälleen kerran,
Egyptin faaraot tiesivät sen jo etukäteen,
masoniset looshit ovat historian etujoukko,
puolue, meille tämän kertoi Brecht,
kaivajat ovat perustaneet puolueen,
johtohahmona ohjuksia kanniskeleva Pat Buchanan,

kalistelkoon kuka kalistelkoon,
miekat on jälleen kerran taottava auroiksi,

kirjojen välistä tipahtelevat paperit
suoraan syliini,
sylistäsi kumpuaa kaukaisia kukkia.

maanantai 11. joulukuuta 2006

Maanantailta

Minä pelaan palapelejä, maailman ennustettavuuden takaamiseksi,
tämä kuuluu tähän, nämä tuohon,

ennen muinoin tämä oli mahdotonta,
tyystin ajateltavissa olevaa,
tai ainakin päinvastoin,
niin päinvastoin kuin kukaan vain voi ajatella,

minun maailmaani kasvaa puu, se on jo kukkinut eikä enää kukoista,
päähäni muodostuu ajatuksia olevaisuuden rajoilta,
tuhkakuppien kaltaiset timanttikammiot ojentuvat käsivarsieni ulottumattomiin,

ennen muinoin mikään ei ollut mahdotonta,
ei edes maailman muokkaaminen,
tiettyjen reunaehtojen takaaminen,
fantasioiden luotettavuuden tarkistaminen,

näihin päiviin olen kaivannut jonkin verran omaa osuuttani,
olen taannoin syntynyt ja takavuosina kasvanut,
päähäni on kerääntynyt liikaa ajatuksia, joita sitten käytän hyväkseni,
palapelit on koottu jo kauan sitten
enkä tiedä, mihin viimeinen pala laitetaan.

torstai 7. joulukuuta 2006

Ja taas runoja

Tiistailta ja torstailta:

Asenna nämä päivitykset,
asenna ne asentamatta,
maailma on kohdallasi,
ota se vastaan,
kuuntele kuuntelematta,
kuule kuulematta, ajattelematta,
nautinto on valmiina,
kaupungit suuntautuvat matkustamiseen,
turismiin ajattelun kustannuksella,
minun junani meni jo kauan kauan sitten,
olipa kerran pieni purtilo,
joka näytti aivan minulta
kun katsoin viimeksi peiliin,
kokeellisuus valtaa alaa
näilläkin tienoilla, tiehyeillä,
luovuthan viimeinkin merkityksistä,
joita emme ole ikinä tarvinneet.

***

Alusvaatteiden tarina,
mitä ne voivat meille kertoa,
aurinko kulkee akselinsa päähän ja takaisin,
mustat lehdet korttipelipöydällä.

***

Lapseni ylitti tien,
nainen seurasi perässä,
piste on maailman tarkoitus,
selitys seuraa kirjeessä.

***

Palapelit kootaan pöydillä,
koeputkissa tapahtuu mullistavia,
historia toistuu ja toistuu,
minä kirjoitan sen ylös vihkooni.

***

Vielä kerran on mahdollista.
Loputtomuus on pidempää kuin alun alkaen luulimmekaan.
Maan päälläkään ei tapahdu mitään.

***

Kuka ei olisi kiireinen, näinä päivinä, ahtauden ikimuistoisina vuosina,
terapeuttien ammoisat vastaanotot,
liian lahjakasta, liian antoisaa,
taas se tuli takaisin,
kauanko vielä meidän täytyy muokata olemistamme,
me ja me ja me, enkö osaa muusta puhua,
parempi tämäkin kuin rukouksille pyhitetty nurkka jossain huoneen toisella puolen,
se ja sitten se että meiltä on evätty taivasosuus.

***

maanantai 4. joulukuuta 2006

Yksi runo

Tämä oli aamun runoista ainoa kohtuullisempi:

Helpompi oli nuorena väistää nuolia,
juosta rannoilla, kadota puiden, kulmien taakse,

minä muistutan itseäni nuorena,
kuinka saavuttaisin vielä jonkin iän,
en ole enää aikoihin itkenyt haudoilla,

Pariisi on ollut minulle saavuttamaton haave jo pitkään,
hypätkää tästä altaaseen,
runo saavuttaa minut ja teidät,
maailman puolipisteet,
maksalaatikko on syömättä,

banaali on maailman tarkoitus,
puut syövät meidän maailmamme.

perjantai 1. joulukuuta 2006

Lyhyehköjä

Koira pissii kadulla.
Katselen ulos ikkunastani kuin mikäkin perverssi.

***

Paperi roikkuu kasasta, näyttää minulle kieltä,
sydämeni väpättää kun te kävelette ylitseni,
eläimet ovat viimeinkin vapaat.

***

Taskukirjat ovat maailman ehtymätön viisauden lähde.
Metsänomistajat ja metsänhoitajat ovat jatkuvassa taistelussa keskenään.
Menkää luontoon, syökää juuria, lakritsinmaku ei saa lähteä suusta.
Salmiakkiako kaipaatte? Mikä teitä vaivaa.
Maailma ei tarvitse kuin yhden hyvän ajatuksen ja se voi räjähtää pirstaleiksi.
Kahlehditun miehen ei tarvitse kuin kääntää päätään.
Lauseet on jätetty sanomatta aina kun on tarvis.
Meidät on jätetty puhumatta. Meissä puhuu jokin minä.
Kirurgiset toimenpiteet ovat kuin puhuisi puille.
Puille puhuvat jotkut ihan muut.
Muiden maailmaan ei ole astumista ihan noin vain.
Tuosta tuonne ja takaisin on minun tieni.
Tiettömyys on päämäärä, ei liike.