sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Torstaina kirjoitettuja ja..

..sunnuntaina postitettuja. Jälkimmäisen runon vasemman reunan pitäisi olla epätasainen. Eka runo meni tosiaan ihan vituilleen, kokeilin toisessa sitten vähän erilaista tatsia. Siinä voi näkyä ajatus, että runo alkaa lopusta uudestaan alusta, siis että ensimmäisen rivin alisteinen sivulause viittaa viimeisen rivin päälauseeseen.

Transvestiitti määrää suunnan,
hirsutistien puolue seuraa perässä,
kunnallisvaaleihin on enää kolme päivää aikaa,
se riittää maailmanloppuun,

pessimisteillä ja nihilisteillä ei ole asiaa tähän päivään,
tunnetaanhan heidät jo kaukaa.

***

Meni ihan pieleen heti aluksi.

***

joilla on maailmaa hallittu
italiaksi puhutut lauseenparret
aurinko sisyfos savitaulut

vielä kumpaisiakin tavoitellaan
jännitettä saadaan kemijoesta,
kahlituista kansalaisista

turpeennosto louhii kaivokset
auki

näillä on maailmasta veistetty
palat lastuja vitsiniekkojen maailmankaikkeus

suolisolmu estää aleksanteria palaamasta
rubikonin ylittävät ovat homeovestiittejä
liioittele itsesi olemusta
niillä on rahaa

Ei kommentteja: