torstai 15. tammikuuta 2009

Kadonnut runo ja toinen

Ensimmäinen runo onkin se, jonka katoamisesta kertoin. Olin tallentanut sen toiseen paikkaan koneessa ja törmäsin siihen vahingossa äskettäin. En tiedä, olisiko katoaminen ollut suuren luokan onnettomuus. Vähän sekava on jälkimmäinenkin - sen kirjoitin äsken.

Kiepahdat radaltasi, tule tänne,
näytän sinulle salaisuuksia,
mistä maailmaa voi muuttaa, join the revolution,
jota ei televisioida, mutta sen voi maistaa,
kauniit naiset ovat kauneimmillaan kun tekee donkey punchin,
sellaiset cantot ja niiden assosiaatiot ovat nykyään turhia,
emme tiedä enää mitään siitä mistä Pound puhui,
ihmiskunta on tuomittu älykkyyteen, muistot rapautuvat jossain kentillä,
kaukana poissa silmistä, hanhien aivoissa, dinosaurusten naapurustossa.

***

ensimmäinen sammuttaa valot,
vaimoa panettaa öisin,

siellä gazassa kuulemma tapellaan,
prinssi Albert II on hiihtänyt etelänavalle,
siellä hän näytti nätin napansa kaikille pingviineille,
fish and chips kuului prinssin ruokavalioon

tietämättömyydellä on rajansa
televisio näyttää ne joka päivä,
kun venepoliisi lähtee liikkeelle,

siellä missä flamingot lentävät
on 1990-luvun eurodance-laulajattarien helvetti

ensimmäiseksi sinä, sitten minä,
sammutamme valot, vaimot

***

Ei kommentteja: