Viikon alkua

Viimeisessä runossa teki mieli päästellä höyryjä, varsinkin kun muu runoilu tuntui perin jähmeältä. Ei tuo pitkä varmasti toimi yksittäisenä tekstinä.

olen ruusuna vedessä
kala, aina ilman muuttujia,
olen vedessä mielen liikkeet,
kärsimätön kalastaja,
olen suuressa vedessä valas, merimiehen vihollinen,
ystävä, tule tänne,
tule tänne, olemme suuressa vedessä
ruusut, ruusuvedet, kuningas
vedessä on kotonaan, silmät vailla
silmiä maailman katto, vedessä
ruusut kukkivat, puhkeavat kukkaan,
silmissä vedet, vesissä joensilmät,
suossa vajoat aina ilman muuttujia

***

maailman totuutta ei voi hahmottaa,
olet mitä olet, pyydät anteeksi tai et,
tuolilla istutaan, pyydät sitä tai et,
maailman totuudet ovat juuri näin karuja

***

tänään on mielenosoitus maailman puolesta,
maailman vailla silmiä,
astutaan toreilla, julkisuudessa on pahat puolensa,
maailmassa on vain hyvät
silmien ylivalta oikeuttaa

***

pitäisikö vain päästellä,
aloittaa ensimmäiseltä riviltä,
jatkaa kohti maailmaa
viimeistä henkäystä tunnetun rajoilla,
polkupyörät kulkevat kulkemasta päästyään,
jonkinlaiset kulkevat käytännössä itsekseen,
minä taannun, minulla ei ole sanottavaa,
maailmasta eikä oikein muustakaan,
synkeät ajatukset täyttävät taivaan,
tunnetaan vielä viimeiset henkäykset,
miten päästä eteenpäin surrealismista,
monet väittävät päässeensä,
minulle tärkeintä on antaa ymmärtää miten
asiat ovat itselleni ja läheisilleni,
se on se maailma josta kirjoitan,
hämähäkkien ja polkukoneiden maailma,
höyrykoneiden aakkoset ja viimeiset villapaidat,
tuhoon tuomitut esikoisteokset, kuka niitä lukee,
en minä ainakaan, tuntemattomat tunnetut, julkkisten
käsittämätön maailmankuva, viimeiset rivit täyttyvät
käsittämättömistä käsityksistä, elokuvan alussa nähdään
silmäverkko, verkkokalvolla kala, et pääse eteenpäin
etkä ylöspäin, tämä runo ja muut kaltaisensa on välitöntä itseilmaisua,
aina välillä törmää johonkin uuteen asiaan jota ei alun perin tiennyt,
koti täyttyy laatikoista, laatikot sanoista, sanat kirjoista,
kieli ei ole kirjoittanut itseään enää pitkään aikaan,
jos todella olisi surrealisti, ei käyttäisi back space –nappia
vai mikä tuo ikinä lieneekään, viimeistä viedään,
elokuvat maanantaisin, älä vaihda sanaa, ota kaikki annettuna
kuin ne tulevat käsiisi, viimeistä viedään, ensimmäistä tuodaan,
toistokin on jo ajatus, kritiikki raunioilla,
voisi kirjoittaa kritiikkejä tuhoutuneista taloista, kivijaloista unohtuneilla tonteilla,
metsään unohdetuista autonrämistä ja graffiteista toisten päässä,
turun kauppatorilla käy vilske, mutta piankos heidät kaikki
siirretään junilla kauas pois ja pannaan seinää vasten,
se on tämän kaupungin mielentila, tämän maailman mundi,
en osaisi kirjoittaa tähän minkäänlaista ulkomaankielistä sitaattia,
here’s looking at you, kid, ezra osasi sentään latinaa,
vieläkö tajuatte mistä on puhe, maailmassa on niin monta
asiaa että yhteen keskittyminen on vain hyve, monen diktatuuri
olisi tuhottava, luovuta jo viimein,
panssarivaunut ovat jo nurkan takana, mielen ja ajatukset
panssarivaunut, jotka ovat vuosia kertoneet mitä sinun tulee tehdä,
sinun on suunnaton ikävä, maailmassa tämä on aivan tavallista,
se on kaikkien diktatuurien käyttövoima,
aloitan aina lopusta, päädyn loppuun, en ole ikinä kiertänyt
lähdön kautta, siksikö en ole koskaan voittanutkaan,
se on epäselvä järjestys, sääntöjä ei kerrottu edes
kansalaistaidon tunneilla, ehkä ne pitäisi palauttaa
jokaisen oppimäärään, joka maailman kansalaisilla on,
millä ihmeen kansalaisilla, vuonna 1918 oli vielä kansalaisia,
sen jälkeen kaikki, kaikki on tapettu,
pantu seinää vasten, lopetettu julmalla tavalla,
runoilija kaivaa omaa hautaansa, sanoista tulee katto,
lasikatto johon törmää sitten kun nostaa päätään
ja pyrkii ulos, tämä on yksi niistä lasikatoista
ja tämä ja tämä ja vielä tuo,
kootaan näistä sanoista viimeinen tuntematon sotilas,
kuin frankensteinin hirviö, viimeisten serkkujen viimeinen
siemen, vaimoon pantu,
tuntemattoman maailman rajoille lähtevä
tutkimusmatkailija, serkkujen näkymätön ystävä