kuinka paljon ihminen tunnistaa kevään
itsessään ja toisissa
kun häpeää kevättä ja kesää
tuntee alistuvansa maailman viimeiselle linnunlaululle,

torneissa astuvat julmat miehet,
heiluvat kuin heikkopäiset,
ensimmäisten tullessa reunalta alas
kuuluu riemunhuuto,

maailma on pelastettu,
viimeinen hämähäkki on kutonut
katuverkon, verkoston joka ei petä,

sellaisia ovat vain äidit ja isät,
maailmassa jossa lapset eivät ole heidän
vaan meidän teidän hänen tuon

toistetaan tuntematon maailma
viimeistellään hirmuteko pyövelinsapelilla,

se on erotiikkaa se, koettakaapa pysyä perässä
kuinka paljon vielä tarvitaan sanoja
jotta viimeinen hämähäkki olisi todellakin viimeinen

***

Kun kuljet katuja,
unohdettuna, katse seinään päin,
suljet silmäsi ja ajattelet:

tämä on viimeinen vallankumous,
viimeinen auringonlasku,

se oli ennen se, nykyään asiat tehdään toisin,
meillä on televisio,
harmaat satamat, rutto joka syöksee alhaiston,
housuttomat hallitsijat,

kun kuljet katuja ja itket, ystävä tulee,
anna hänen tulla,
hän on viimeinen hämähäkki
ja hän tuntee katujen verkoston.
Hän on television harmaa mykkyys,
lakkautettujen salaliittojen laajalti käyttämä asiantuntija,
hän auttaa sinut kotiin, hotelliin, giljotiiniin,
joen pohjalle.

***

viimeisenä tulevat sanat
on helppo eliminoida,
sanot vain, painaa punaista nappia,
matkalaukusta, salkusta sujahtaa käsi,
ottavat vielä myrkkyä, typerykset,
vielä ehtii taantua,

kun on sanonut sanottavansa on jo
piirun verran lähempänä ihmistä,
viimeiset ajatukset lähempänä itseään,
myrkky on oleellinen ainesosa
kaikkea mitä ajattelet teet olet

mikä myrkky, voidaan kysyä,
tuottamattomat tuotannot lakkautetaan sen avulla,
etkö jo tästä tunnista
itseäsi ja omaa osuuttasi maailmasta

[Minulla on selvästi joku pakkomielle tuosta "viimeisestä hämähäkistä".]