keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Tulipa jostain syystä vihaisia runoja.

Japani uppoaa tämän vuosikymmenen aikana
Martin Luther King murhataan aina uudestaan ja uudestaan
menet käymälän perälle vuosittain, tiistaisin, aina sateen jälkeen
näädät tonkivat jätöksiäsi
kirjoittavat niistä kuolemattomia tutkielmia

Jeesus Kristuksen veri punnitaan kauppatoreilla,
marketeissa, huvipuistoissa, yliopistoissa
maailmanmeno huvittaa ainoastaan Lusifeerusta
Beelsebub rinnallaan hän katselee yläilmoista alas
luomaansa maailmaa
ja sen hämähäkkejä
sen näkymättömiä hämähäkkejä

hallitsijoita, presidenttejä, tsaareja,
arkkitraaveja, balustradeja, pilastereita
joilla maailmaa ylläpidetään
joilla kauneus tuhoutuu puolivuosittain
aina suunnitelman mukaan
tarkan suunnitelman mukaan

***

meille tärkeitä ovat vallan asuinsijat
eurooppalaisen ajattelun korkeimmat ilmentymät
afrikassa kanootti on tärkeämpi
kojoottien ulvonta öisin
kaunista mutta niin totta

valtaapitävät astuvat alas maailmaan
katsovat ympärilleen
katoavat sen sileän tien takaisin

yläilmoissa ohjastetaan hevosia
joiden tarkoitus on hyökätä koska tahansa
troijalaiset ja muut virukset ovat aseita
kenen tahansa käsissä

mahassa, kaiken kuonan keskellä
myrkkyjä saostavat kreikkalaiset
kreetalaiset kyproslaiset
vuittonit käsillään bossin puvuissa
jotka on saatu suoraan keskitysleireiltä

aasiassa koiran henki on vähäpätöinen
turkiksissa kuljet sinäkin
omissasi, kaikelta elävältä revityissä

arvostelu kertoo sen
paljastaa armotta olosuhteet
jotka luovat uusia olosuhteita
aina uusia olosuhteita
kolumni lehdessä, pakina sivustolla,
kirja-arvostelu, hakusana, lyhyt esittely:
sinäsi on iäksi menetetty
et tiedä itsekään kuka sinä on

ja se kaikki on vain kikkailua
paljastunut jo kauan sitten
mutta kukaan ei ole kertonut

valta turmelee absoluuttisesti
mutta niin myös absolut
valta katoaa pilvien sekaan
mutta niin myös sinä
afrikassa aasiassa uudessa-seelannissa
kaiken maailman kojoottien asuinsijoilla
täydellisten idioottien tavoittamattomissa

Ei kommentteja: