Piti pitää taukoa, mutta tuli levykkeeltä vastaan herkullista matskua: kaksi sekopäisehköä sonettia, jotka olen kirjoittanut kymmenisen vuotta sitten. Kirjoitin nämä varmaankin Leevi Lehdon Äänisen innoittamana, vaikka en siitä kovasti pitänytkään. Jälkimmäinen runo oli läksiäislahja työkkärin atk-kurssin opettajalle Veli-Matti Jernbergille, jolla oli joitain omituisia puheenparsia. Hän sai myös viskipullon, josta joimme ruokatauolla!
Sonetti
Kartoilla emme tee mitään:
mihin katsonkin, aina kaiken saman nään,
tuosta tuonne ja takaisin,
maailma on väärä, jos niin sanoisin,
hullu silloin olisin,
niin kuin aina ennenkin, tiistaisin,
kirjastot ovat ainoa oikea tie,
mutta epäilen, etten tiedä, kuka meidät sinne vie,
kirjastonhoitajako? tuoko?
Linnut laulavat ja lentävät vasemmalta oikealle,
ravintonamme sokeriruoko.
Maailma on paradoksi,
meille tuotiin eilen viimeinen koksi,
ja sitten olikin jo pakko mennä maalle.
3.2.1999:
Veli-Matti -sonetti
Tiedosto on vissiin postari,
vielä valittavana kirtsu,
oliko korvassa fritsu,
käytettävänä värikoppari?
Krematorio auttaa pulmaan,
totatota, kölökölökieltäkö?
anno domini, sanon vaan,
lie tässä paljon mieltäkö?
Lontoonkielinen manuaali,
ei aukene salat pakemakerin,
vaaditaan opetusta multsarin,
niin ja vielä fotarin,
taikasauva apuun nyt äkkiä,
ettei tarvi käyttää mäkkiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti