keskiviikko 5. joulukuuta 2007

monelta päivältä, melkein viikon ajalta

Fasismi tekee paluuta.
Turhautuneet äidit toivovat siitä vapahdusta
arkipäiväänsä.
Kammottavat opit vetoavat niihin, joilla on eniten.
Tuska on päivälehtien käynnistysvoima,
julkkikset kärsivät varmasti enemmän kuin muut.
Mullan alla kasvavat aluskasvillisuuden viimeiset kukinnot.
Sikäli kuin saniaiset kukkivatkaan.

***

Maine ja kunnia ovat menneitä,
fasismi tekee paluuta,
pesäpaikkanaan liian pienten asuntojen kaikki murheet.

***

Vauvat syntyvät syysmyrskyjen aikaan,
turhaan vetoatte kuolleisiin presidentteihin,
tuntekaa mieluummin eurooppalaisen perinteen pahimmat puolet.

***

Turhaan tunnette vetoa fasismiin,
maailma tulee omillaankin ihan riittävästi toimeen.
Hissit kulkevat ylös alas, sielun pohjalta aina huipulle asti.

***

Turhaan tunnette vetoa fasismiin,
maailma kulkee muutenkin päin helvettiä.
Muistoissamme kauniit kukat,
esteettisyydessään turhat runoudet.

***

Lihansyöjien manifesti sisältää kaikki moraaliset periaatteet.
Muistoissamme on twist Yyterin rannoilla,
tajunnan perukoilla ajatus kauniista maailmasta.

***

Ajatus nytkähtää aina kauppatorilla,
maailmasta tulee esiin kaikki sen turhuus.
Muoviset ämpärit ojennetaan meille eduskunnasta käsin,
parlamentaarinen järjestelmä on osoittautunut toimivimmaksi,
aiemmat kokeilut ovat olleet katastrofaalisia.
Minulla on kokemuksia muistakin maailmoista ja maailmankaikkeuksista,
suosikkini on se jossa ihminen putoaa aina päistikkaa lattialle.

***

Turhaan tunnemme vetoa maailmaan.
Tuolit riittävät, sähköinen maailmanjärjestys,
parlamentarismin lihansyönti.

***

Ajatus nytkähtää aina kauppatorilla,
maailmasta tulee esiin kaikki sen turhuus.

Muoviset ämpärit ojennetaan meille eduskunnasta käsin,
sellainen parlamentarismi on osoittautunut toimivimmaksi -
aiemmat kokeilut ovat olleet lähinnä katastrofaalisia.

Minulla on kokemuksia muistakin maailmoista ja maailmankaikkeuksista,
suosikkini on se jossa ihminen putoaa aina päistikkaa lattialle.

***

Olen pettynyt lihansyöjien moraaliin.
Vihan täyttämä maailma herkistää meidät uusille äänille.
Meille on varattu paikka aivan Jeesuksen vieressä,
tarpeettomat muoviastiat kuolevat teitten varsilla.
Panssarivaunut, se on jo jotain, kukka kasvaa vieressäni,
keuhkoissani, oi katsokaa tätä maata,
mattoja joita vedetään altani, jatkuvasti herkeämättä,
palvokaa tätä maata,
joka vielä kukoistaa turpeana,
täynnä kaasua, metaania, pierujen ääniä perseistä,
olen orjasi, tulen olemaan orjanne,
koneitten orja, koska olen viimeksi tahkonut tällaista onnea?

***

Oikeiston markkinahäiriö kulkee nivusissa,
SDP:n CIA-rahat menivät papalleni,
se oli silloin kauan sitten, sellutehtaitten varjossa,
isäni istui nojatuolissa, luki lehden, muistan kaiken,
historiaa pyöritetään editseni, maltanristit vain ruksuvat,
filmi on 16-millistä, elokuvakerhojen edushenkilöt riitelevät baarien tiskeillä,
meitä lakkasi kiinnostamasta jo aikoja sitten,
dokumenttielokuvan historia seisoo pystyssä,
valkokankaille heijastuu turhia kuvia,
monet tietävät itse paremmin, vain prosenttia ihmiskunnasta kiinnostaa ihmiskunnan säilyminen,
Mänttä on muistojeni Pariisi,
meillä on aina Mänttä, ja läheiset kunnat, Virrat, Keuruu, Vilppula,
Haapamäki kärsii globalisaatiosta enemmän kuin muut,
junat lakkasivat pysähtymästä jo aikoja sitten,
maailma kulkee ja kulkee, voimatta pysähtyä,
Sauli Niinistö ammuttiin teatterissa yleisön eteen, on jo aika terrorismin,
esseistit astukoot eteen, turha siellä takarivissä on keekoilla,
maailma on teidän, minä väistyn takavasemmalle,
isäni viereen, Mänttään, sellutehtaitten varjoon.

***

Oikeiston markkinahäiriö kulkee nivusissa,
SDP:n CIA-rahat menivät papalleni,
se oli silloin kauan sitten, sellutehtaitten varjossa,
isäni istui nojatuolissa, luki lehden, muistan kaiken,

historiaa pyöritetään editseni, maltanristit vain ruksuvat,
filmi on 16-millistä, elokuvakerhojen edushenkilöt riitelevät baarien tiskeillä,
meitä lakkasi kiinnostamasta jo aikoja sitten,
dokumenttielokuvan historia seisoo pystyssä,
valkokankaille heijastuu turhia kuvia
ja vain prosenttia ihmiskunnasta kiinnostaa ihmiskunnan säilyminen,

Mänttä on muistojeni Pariisi,
meillä on aina Mänttä, ja läheiset kunnat, Virrat, Keuruu, Vilppula,
Haapamäki kärsii globalisaatiosta enemmän kuin muut,
junat lakkasivat pysähtymästä jo aikoja sitten,

Sauli Niinistö ammuttiin teatterissa yleisön eteen, on jo terrorismin aika,
esseistit astukoot eteen, turha siellä takarivissä on keekoilla,
maailma on teidän, minä väistyn takavasemmalle,
isäni viereen, Mänttään, sellutehtaitten varjoon.

***

Mitä jää meille kun olemme kuolleet?
Mitä meistä muistetaan, kun tulemme kotiin?
Ja kun saavumme viimeiselle polulle,
kuka meidät vie kotiin?
Mitä tapahtuu kun maailma saapuu määränpäähänsä?
Onko se historian loppu, historiantuntien ja -opettajien loppu
vai enemmänkin turhuuksien loppu?
Tuntemukset ovat kaukana poissa,
matriisikirjoittimien tavoittamattomissa,
se on maailman sinfonia,
lyyrisen todellisuuden viimeinen parahdus.

***

On aikaa siitä kun viimeksi näin romantiikan sinisen kukan,
Pariisi, oi maailman pääkaupunki, rakkauden tyyssijat,
kustantajien tekijöilleen tarjoamat vankilat,
rappuset jatkuvat maailman syvyyteen,
vastaan tulee uusia ohjeita siitä miten elämä tulee elää,
joillain on varaa ostaa jatkuvasti uusia tuotteita itselleen,
televisiossa sille annetaan hauskoissa ympäristöissä kivoja uustermejä,
neologismit ovat fasismin ensimmäisiä muotoja,
meillä on uuskieli, jota käsittelemme seminaareissa,
maailma kaatuu vierellä, viimeiset teot ovat käsillä,

en puhu näin, se on muu paradoksi maailmassa,
kielessä on nystyröitä, verkostoituvat sienet
antavat meille uutisia, kääpiöt painavat lehteä varpaissani,
tuntemattomat sotilaat kulkevat edellämme,
taantumus kävelee varpaillaan, kantapäillään,
karhukävelyä, venäjä tulee vastaan, sotilaat pistimet tanassa,
ohjukset lentävät ees ja taas,

auringossa on viimeksi ollut kivaa ehkä vuonna 1972,
keskiviikkona 10.5., pienet pojat kaatavat vettä päällenne,
maailma on täynnä vihaa ja vihankaltaista tunnetta,
jota matkitaan pääkirjoitussivuilla,
tämän päivän virkkuset ovat huomisen apostoleja,
jeesustelijoiden opetuslapsia.

***

Ei kommentteja: