Vanha runo, vuosien takaa

Olen lakannut ajattelemasta,
liian suuret silmät, liian kaukana toisistaan,
kuin tähdet taivaalla,
väsymys, suuri suunnaton väsymys, uupumus,
uppoutuminen yhteiskuntien ongelmiin liian tiukasti,
Holmin-Vihriälän malli unettaa,
talouden vaikeudet ovat suuri tuuli,
se puhaltaa mistä tahtoo,
Oulun kaupungin rakennuttamat talot huojuvat,
joku puhui Torniosta kauniina,
kehuvat mitä sattuu.
On tietysti aina mahdollista
olla olematta, alistua komentoon,
mennä tähtiin ja hakea sieltä elantonsa,
jotkut sanovat: pudotkoon, osaapa hakea apua.
Kamalan ajat viimeiset henkäykset,
käsillä ovat: uppoaminen, kirjasinten vääryys,
minulle annettujen lupausten kirpoaminen.