Tämä on vuodelta 2004 tai 2005. Omassa katsannossani tämä tuntuu vanhentuneelta.
Tuulitakin alla puku,
hirviömäiset muodostelmat alkavat hallita elämää,
lehtiä tarjotaan luettavaksi, mikään ei kelpaa,
Jehova, Jahve, on ihan sama mitä nimeä käyttää,
lompakot ovat joka tapauksessa tyhjät, päät, käytävät,
seinät niiden ympärillä,
suot, joihin kätevästi uppoaa.
Yhteiskunta ei tule vastaan, ei tervehdi,
sen sijaan meidän tuttaviamme ovat sade ja sumu,
taantuvien yhteisöjen viimeiset terminaalit.
Siirrymme, siirrymme, muutkin siirtyvät,
pienet tytöt, jotka odottavat lumipyryssä,
pitkäksi venähtäneet päivät pienten teiden varsilla,
meillä on vielä matkaa eteenpäin,
joku sanoi joskus, että pitää jatkaa,
mutta minusta se on jo vanhentunut ajatus:
on keskeytettävä silloin kun vielä voi.
