torstai 25. syyskuuta 2008

Analyysiksi meni

Yritin kirjoittaa vielä runoja, jossain määrin eilisen tunnelmissa, mutta pannukakuksi meni heti alusta alkaen. Lopetin kesken ja kirjoitinkin sitten nopeasti jonkinlaista analyysia aiheesta. Vaikea sanoa, kuinka oikeaan tämä osuu.


selkä seinää vasten
on maailma luotu
aamuisin, kahvin jälkeen,
on hyvä vetää aseet esille

***

jotenkin tulee äkkiseltään olo ettei tästä aiheesta enää pysty sanomaan mitään. viittaan siis kauhajokeen. olo on kuin olisi katsonut alain resnaisin yön ja usvan ja sen jälkeen vielä joitain muita keskitysleirielokuvia. ne vaikuttavat vain tarpeettomilta ja lässyttäviltä. en siis tarkoita, että oma runoni ("kun maailma masentaa") olisi resnaisin runon veroinen. ajatuksen muodostaminen tällaisista tapahtumista vaikuttaa banaanilta. siihen tappaja ehkä pyrkiikin. että oma maailmamme ja se, mitä siitä ajattelemme, vaikuttaisi banaalilta. siinä mielessä projekti on sama kuin 70-luvun äärivasemmistolaisten terroristien: maailman tietty luonne pitää tuoda väkivallan avulla näkyviin, jotta muuttaisimme sitä. ehkä tappaja ajattelee, että kaikkien pitäisi elää maailmassa, jossa kuka tahansa riittävän vahva voi ampua kenet tahansa. kyse on vain siitä, kumpi on vahvempi ja/tai nopeampi. tappajat vetoavat sosiaalidarvinismiin, mutta herbert spencer ei koskaan kai ehdottanut, että ihmisten pitäisi ammuskella toisiaan. ihmisten välinen taistelu tässä merkityksessä on luotu, keinotekoinen taistelu, jolloin se vain heijastelee kapitalismin tai markkinatalouden luomaa ihmisten välistä, perustaltaan aivan yhtä keinotekoista taistelua.

Ei kommentteja: