perjantai 26. syyskuuta 2008

Pari yritystä runoksi ja edelleen analyysia

koskaan ei voida tietää
koskaan ei voida toimia oikein
kaikki viisaus on jälkiviisautta

armottomat yhteiskunnalliset olosuhteet
tuottavat vain armottomia olosuhteita

meilläpäin ihminen on objekti,
sen voi laittaa selkä seinää vasten
ja polkaista

***

helpointa lienee alentaa muut ihmiset objekteiksi

***

liipaisimesta on helpointa vetää kun muut ihmiset alentaa objekteiksi

***

veren maku suussa
on helppo muuttaa maalle,
kauniiseen miljööseen,
jossa ihmisetkin ovat sikoja
ja sikoihin verrattavia

***

1970-luvun amerikassa teurastamo oli oiva vertauskuva sisimpänsä menettäneelle ihmiselle. texasin moottorisahamurhat kertoo edelleen vakuuttavasti perheestä, jonka ainoa elämänsisältö oli teurastaminen, ja kun eläinten lihaksi teurastaminen menetti taloudellisen merkityksensä, perhe siirtyi ihmisten teurastamiseen, kauniiden ja banaalien nuorten ihmisten teurastamiseen. sama vertauskuva pätenee edelleenkin. oletus on, että ihminen voi alentaa muut oman elämänsä objekteiksi ja tämän avulla menestyä taloudellisesti. kun tämä ei ole mahdollista, on kuitenkin edelleen mahdollista alentaa muut objekteiksi suhteessa omaan itseensä. objekteillehan voi sitten tehdä mitä haluaa.

Ei kommentteja: