Runoni koronasta

Vihaan maskeja. 

Vihaan kutiavaa partaa ja vihaan höyrystyviä silmälaseja.

Vihaan maskeja, joita on pakko käyttää tyhjissä busseissa. 

Vihaan ihmisiä, jotka käyttävät maskia väärin. 

Vihaan ihmisiä, joiden maski on virheettömästi aseteltu, ja vihaan ihmisiä, joiden silmälasit eivät höyrysty.

Vihaan ihmisiä, jotka hehkuttavat hienoja maskeja. 

Vihaan ihmisiä, jotka eivät käytä maskeja julkisilla paikoilla. 

Vihaan desinfiontiainetta ja vihaan käsienpesua. 

Vihaan kosteusvoidetta, jota levitän käsiini joka päivä kymmeniä kertoja.

Vihaan laastaria, joka irtoaa aina uuden käsienpesun jälkeen.

Vihaan tulemista sisälle. 

Vihaan menemistä ulos. 

Vihaan yskäisyjä ja niiskutuksia, joita ihmiset tuijottavat.

Vihaan toisten ihmisen yskäisyjä ja niiskutuksia. 

Vihaan ihmisiä, joiden mielestä nyt voi käpertyä omaan rauhaan. 

Vihaan ihmisiä, joiden mielestä nyt voi keskittyä omaan perheeseen. 

Vihaan ihmisiä, jotka valittavat, etteivät voi tavata enää ketään. 

Vihaan ihmisiä, jotka tapaavat toisia välittämättä seurauksista. 

Vihaan vaihto-opiskelijoita. 

Vihaan etäkoulua. 

Vihaan lähikoulua. 

Vihaan ihmisiä, jotka hehkuttavat etätapahtumia. 

Vihaan ihmisiä, jotka haukkuvat etätapahtumia. 

Vihaan etätapahtumia. 

Vihaan julkista keskustelua. 

Vihaan ihmisiä, jotka vaativat lisää kontrollia. 

Vihaan ihmisiä, jotka vaativat vähemmän kontrollia. 

Vihaan ihmisiä, jotka vaativat rajat kiinni. 

Vihaan ihmisiä, jotka vetoavat perustuslakiin. 

Vihaan Iso-Britanniaa ja vihaan Brasiliaa ja vihaan Etelä-Afrikkaa. 

Vihaan Viroa ja Tanskaa ja Ranskaa ja Italiaa ja Kiinaa. 

Vihaan mitä tahansa maata. 

Vihaan kiinalaisia lihansyöjiä. 

Vihaan suomalaisia lihansyöjiä. 

Vihaan lihansyöjiä.

Vihaan itseäni. 

Vihaan lehtien otsikoita ja kiihkottomia juttuja koronasta. 

Vihaan koronatestejä ja vihaan koronatestitakseja.

Vihaan Koronavilkkua ja vihaan Omaoloa. 

Vihaan oirearviota ja vihaan ilmaantuvuuslukuja. 

Vihaan analyyseja ja korona-ajan päiväkirjoja. 

Vihaan koronaa. 

Lisää marraskuuta

9.11.

Unilääkkeen kaikki hyödyt on laskettavissa kaavalla:
aurinko jaettuna sadalla miinus sen neliöjuuri,
pimeyden voi kertoa miljoonalla.

Minä värisen peiton alla, en kylmyyttäni enkä oikein kuumuttanikaan,
ei tulisi mieleenkään runkata,
mutta onneksi voi harrastaa medikalisaatiota.

Kun valeista tulee teollisuutta,
me poltamme kirjoja, aloitan omistani.

***

Kun valeista tulee teollisuutta,
me poltamme kirjoja, aloitan omistani.
Auringon pimeys on suoraan verrannollinen
pilvien vähyyteen.
Me emme suoraan sanoen pysty katsomaan taivaalle.
Siellä meitä odottaisi jokin liian kirkas.
Hirttosilmukka odottaa jokaista, joka on liian liukas.

***

Kun runo jää puolitiehen, laulu pystyyn,
laulu säilyy aina samana,

vielä Led Zeppelinilläkin on faneja,
mutta minä kuuntelen miehiä,
kauneus on jossain kulman takana, aina seuraavan,
juoksen ja juoksen hillotolppaa kohti,
mutta en koskaan saavuta sitä,

olen tuomittu pieneksi enkä koskaan pysty koskettamaan taivasta,
enkä ole jätkääkään koskaan suudellut.

***

Kuvat ovat pysähtyneitä, tylsiäkin,
mutta enhän minä tiedä, mikä on kuva,
jotain auringosta seuraavaa
vai sodan jälkeen yön saapuessa nähtävää?
Museoiden vitriineissä käsinkosketeltavaa
vai keskoskaapissa ihmeteltävää?
Onko kuva maailman tarkoitus
vai onko kyse jostain siitäkin suuremmasta?
Minä en tiedä.

***

Ei nyt oikein lähtenyt.

Ei lähde, ei pysty, ei kykene,
yläkerran remonttireiska on taas innostunut hakkaamaan,
vaimoaan vai nauloja ei ole aivan selvää,
noituudella on monet muodot vuosisadasta toiseen,

uskotteko noituuteen?
Katsotteko maata kuin omistaisitte sen
vai oletteko taivaalla kuin ette olisi ennen nähneet Jumalaa?
Uskommeko noituuteen?
Uskommeko todellisuuteen?
Kaikkea sitä ihminen rakentaa,
taloja ja uskontoja,
mutta vähiten hän onnistuu purkamisessaan.

Marraskuun kirvoittamia runoja

Runoja 5.11.2018

miten voi elää maailmassa
jossa perhonen on kuolemaisillaan
jossa silmien vetovoima on kadonnut
jossa sielu ei ole sielu
vaan jotain ostettavaa ja sitten poisheitettävää

kuolema houkuttelee vaihtoehtona
jokaista itseensätyytyväistä shoppailijaa

ettekö kuule kun puhun
olenko sidottu tähän puuhun kuin polttarien viimeinen osallistuja
olenko tuomittu tähän kieleen kuin hämähäkki hääkakulla
olenko

***

altavastaajan mahdollisuudet
tuntea itsensä
pelottaa kaikki pois luotaan

***

Kuninkaitteni unet, hiessä rypeneet
siat ja pähkinät,
maan uumenten kauneuskuningattaret,
multa ei ole ikinä haissut näin hyvältä.

***

Kun on hukkunut huonosti,
nukkuu sitäkin paremmin.

***

Jos nukut huonosti, pidä huoli siitä että lähelläsi on aseita.

***

Minun sydämeni sykkii niille
joilla asiat ovat hyvin,
heille olen varannut erityiskohtelun.

***

Olen varma että tämä runo luetaan todisteena mielenterveysongelmien alkamisesta.

***

Jos sinun on kuuma
ota asevyö pois.

***

Viimeiset erotiikat, kauneuskuningattarien viimeiset toiveet,
hevosten laukka taivaanrannassa,
minä ja minä ja minä.

***

Runoja kirjoittaessaan tukeutuu kliseisiin, jo sanottuun,
kauan sitten omaksumaansa.

***

On kauan siitä kun olen viimeksi kirjoittanut runoja
ja sen varmasti huomaa.

***

Viimeiset itseilmaisun muodot:
shoppailu
itsemurha
runous.

***

On jäljellä politiikka,
aamukahvit itsemurhan äärellä,
jäätyneet ruumispaarit,
leijonien pysähtynyt karjunta eläintarhoissa
ja niiden liepeillä,
elokuvateatterien eteen kasatut kuolleet.

Runoja kahden vuoden tauon jälkeen

Sydämentykytyksiä aiheuttavaa kommunikaatiota,
kirja hyllyssä, verinen veitsi tyrkyttää itseään,
on olemassa houkutuksia,
joista maailma tunkeutuu sisään,
pilvenreunalta tavoittelee toisten ihmisten kuolemattomia sieluja,
se on minun viimeinen ajatukseni,
kun viimeinkin päätän luopua.



Kun viimeinkin päätän luopua,
se on yhdenlainen maailmanselitys,
hiirenkorvat ikkunoissa, ruusunnuput varpaiden välissä,
on asioita joista en voi kirjoittaa,
tämä on niistä yksi:
vaienneen maailmankaikkeuden selitys.



Vaietkaa, äänet! Kuolema niille,
jotka vielä supisevat,
häiritsevät keskittymistäni
havaittavan maailmankaikkeuden rajoilla,
Kesselin reitin pystyn ylittämään 12 parsekissa koska tahansa,
mutta viestejänne en pysty vastaanottamaan:
something's gone wrong, sanoo sähköpostiohjelmakin,
jossain on virhe,
se on teissä,
jotka meitä kuljettavat, aalloissa ja puuskissa,
mutkissa, joiden taakse emme näe.



Kirjoitan vielä vanhanaikaista tunnustuksellista runoa,
keskeislyriikkaa,
en osaisi tehdä teemoitettua runokokoelmaa,

koska haluan äänien vaikenevan,
koska haluan kaiken välillä edes hetkeksi loppuvan,
koska tajuan viimeinkin suuren osan kaikesta olevan turhaa,

viimeinkin voin päästää irti
ja taipua kahtia.



Vielä yksi, sitten lasku.



Katse osuu maailmankaikkeuden rajoihin,
vedän terävällä puukolla tästä tähän,

samastun sarjakuristajaan,
meillä on samat fetissit,

kirjoitan runon siitä mistä ei saisi puhua
ja vaikenen.

Runo 20 vuoden takaa

Löysin vanhalta disketiltä ystävälleni kirjoittamani runon vuodelta 1995. En tiedä, onko tämä mistään kotoisin, mutta on kiva päivittää tätäkin blogia. 

I

Aloittaa onnittelunsa puhumalla jostain muusta

kuin onnittelun kohteesta. Tämä on maailmani selitys:

minä olen menettänyt erinäisiä ääniä,

en ole saanut yhtään takaisin,

maailmani selittyy jostain muualta käsin

kuin siitä mitä pystyn sanomaan.

II
Kaikki 'tässä ja nyt' -hetket katoavat lopulta

latojen taakse, suunnattomilla pelloilla Ukrainassa,

mikä minnekin, minä en enää tiedä:

on otettava kiinni, epäonnistuttava, tehtävä kaikkensa

ollakseen edes jotenkin huono:

rumuus pysäyttää ajan ja epämiellyttävyys liikkeen.

III
Kenestä puhun, jäänee epäselväksi: se on minun vikani

enkä minä koskaan ilmeisesti pääse asioihin käsiksi.

Kun kirjoitan, kirjoitan: se on sokeutta.

IV
Olen aiemmin kysynyt, oletko nainen vai mies:

enää se ei ole tarpeen. Kysymykset kääntyvät itseäni vastaan.

Tapaan itseni kaduilla, joilla venetsialaiset kulkevat

pitkin poikin, olen hovimies ja riennän kohti minuutta:

jotain on tarttunut niistäkin hetkistä,

jolloin olen auliisti luovuttanut minuuteni sinulle tarkistettavaksi.

V

Olisi liian helppoa vain sanoa jotain lohdullista:

aika kulkee emmekä me koskaan saa sitä kiinni.

En aina ole riittävän viisas sanoakseni sellaisista asioista

mitään ja sinä tiedät, millaisista asioista minä puhun:

minut puhutaan ennemmin kuin sinut.

VI
Mitä olen yrittänyt sanoa, jää epäselväksi,

niinkuin kaikki muukin. Tällaisista kosmogonioista

minä pidän: luolan alla on vielä yksi luola,

loputtomiin, ja vaikka putoan kauan, en tavoita lattiaa.

Pieni vitutus purkautui runoina. 


Taiteilija on herkkänahkainen
maailmassa on virhe, kukaan ei pääse täältä ulos

***

Maailmassa on virhe,
silmässä malka, tukkijoella polskutellaan
kuin ei koskaan aiemmin,

hevonen on näiden maailmojen todistaja,
kielessämme meillä on kaikkeen vastaus,
mutta ei yhtään kysymystä.

***

Tantereella tömisee, hevonen on irti,
taiteilija, herkkänahkainen otus.

***

En ole ennen tätä sanonut, enkä sano sitä nytkään:
taiteilija tömistelee turhaan aitauksessaan,
kiiltävät kannukset sähkönjohtimina,
kaikenlaisten siipeilijöiden kannustamana kohti korkeuksia,
runous ja kaikki sen muodot kasvavat täällä vinoon,

minä katson totuutta silmiin aina ja järkähtämättä:
näen pelkän mustan silmälapun,
sellainen voi tuntua järkyttävältä herkkähermoisesta,
mutta minä en ole sellainen,
olen täynnä kiihkeää virhettä.

***

Kunpa tunnustaisimme jotkut tosiasiat:
virhe on sormissamme, ei kielessä.

***

Tosiasioiden tunnustaminen voi tuntua kipeältä. Hevonen on vapaana ärsyttävimmillään.

***

en pääse maailmaan sisään, en ole koskaan päässytkään,
kirjoituskoneella yritin kauan sitten,
nyt työkoneenani on fairchild, vanha lentokone,
ja lennän kuin lumikko kuninkaitten selässä,
en voi kuin tarttua niskavilloihin,
onneksi maailmassa on useampiakin virheitä

Hiekka pyyhkii mennessään kasvot ja muistot,
kauas on pitkä matka, mennessään voi katsella puita,
hullunkurisia perheitä ydinperheen tuhoutuessa,

pilven takaa astun esiin.

***

Kuka vielä on pahoillaan,
aasit ratsastavat meillä.

***

Onko meillä vielä varaa olla pahoillamme,
kun aurinko ei enää meitä näe?

***

Alas on pitkä matka kun välillämme on etäisyys.

***

Kun muistamme kuolleita, muistamme eläimiä.

***

Eläinten muistissa ihminen on rajallinen.

***

Eläimellä on muisti, ihmisellä aistit,
taivaassa viimein perseet tervataan.

***

Lammas muistaa meidät, kissa teurastaa aasit,
kinkku joulupöydässä muistuttaa kuolevaisuudestamme,

motelli maantien vieressä on hauta,
älkää ruokailko siellä ellette halua myrkyttyä,
etruskit tiesivät jo tämän salaisuuden,

kielessä meillä on omaisuutemme kiinni,
se ei kasva korkoa emmekä saa sen turvin nukuttua.

***

Turhauduttuaan hän laittoi koneen kiinni, sulki maailman.

***

Lampaisiin ei voi turhautua,
ne ovat aina kanssamme, vielä löytyy uusia kuninkaita,
jotka voivat hallita loputtomiin,

kuka laulaa vielä lauluja tässä maailmassa,
aasit ja niiden kuninkaat, näädät ja niiden nimeä toistelevat idiootit,

saksofoni soi lakkautetun maailman raunioilla,
kynttilä sytytetään sinun haudallesi, yhteiskunta,
vielä taivas oppii satamaan, kynttilät sammuvat,
meillä ei ole enää seuraa,

seuralaispalveluistakaan ei ole enää hyötyä,
kaikki on mennyttä,
sinä ja sinun minuutesi,

aprikoosi ja persikka, paprika ja sen muunnelmat,
kaikki on helvettiä, alas on pitkä matka,
persimoni ja ugli, rumuutta on kaikki,
katse kääntyy koperasta peilistä,
kantri soi kaiuttimista vielä ydintuhon partaallakin,

tiedät maailman päättyvän siitä kun Dolly Parton soi radiossa,
häkellyttävän lujaa ja sentimentaalisena,

niin kuin sinä aina olet ollut,
et ole koskaan osannut suhtautua asioihin kylmästi,
itsekkään harkinnan jääkylmässä vedessä,
toreillakin olit aina etuilemassa,
sinä ja kaltaisesi,

en tiedä kenestä puhun, parempi on jos maailma päättyy,
koivut ja kaikki niiden valkoisuus,
kieli ja sen omaisuus.

kuin pimeys söisi yön,
valo päivän, auringon,
pilvet lampaita, lasken levolle luojani,
kauniille mättähälle, veri sydämessä,
veitsi kädessä, viileässä ilmanalassa,
alaville maille, minä olen itse hallan vaara,
kuin yö söisi minua jatkuvasti.

***

Vapauden maa on minulle kammotus, antakaa minulle yön pimeys takaisin.

***

Olen yön viimeinen prinssi,
sellaisten kohtalot kyllä tiedetään.

***

Taantumassa on varottava astumasta vasemmalle, tien ja kiveyksen ohi.

***

Kynttilän valo, lepattava sydämellisyys, viimeinen mahdollisuus samaistua.

***

Valon tarjonta on suoraan verrannollinen pimeyden kysyntään.

***

Loisto, splendor, spleen, munuainen, runouden rakennusaineet.

***

Käsissäni loistoa,
sammaleissa hometta, ruoassa, kirjahyllyssä,
aivoissa, viimeisten prinssien astellessa jossain kaukana preerialla,
oletan että tämä on maailmanlopun aikaa,
vielä on mahdollisuus parantua,

samaistuminen näillä rannoilla on tehty mahdottomaksi,
sataa mutta kukaan ei kastu,
on pimeää mutta kukaan ei nuku,
auringossa aivastellaan, nenäliinat ovat loppuneet,
astelen kohti usvaisia rantoja ja lopun.

Marmatus loppuu vuonna 2019,
vaikka päätöstä ja tarvittavaa teknologiaa ei vielä olekaan,

aurinko lakkautetaan vuosituhannen loppuun mennessä,
mutta korvaavaa järjestelmää ei vielä ole ryhdytty hankkimaan,

suunnitelmissa on tuomita haalareita käyttävät kuolemaan,
vaikka giljotiineista luovuttiin jo kauan sitten,

minun tehtäväni on kirjata ylös tapahtuva,
kauniilla käsialallani muokata niistä selkeä kertomus,
olenhan opiskellut alaa ja tehnyt sen parissa työtä.

Olen maanviljelijä, auringonkukka, parasiitti,
viidennesläinen, syön kakkua kahvilan terassilla,
paheksun joulunalusvalmisteluja,
se on itse kunkin yhteiskunnallinen velvollisuus,
kuin valittaisi että joku vielä seuraa kaupallista joukku-urheilua,
kiipeäisivät itse mäille ja kukkuloille,
vielä on vuoria valloittamatta, planeetat vain odottavat,
niille pääsee kun vain haluaa ja on maksukykyä,

jätän tämän palimpsestiksi jälkipolville.

Metafysiikan uni on kansalaisen todellisuus.

***

Unen metafysiikkaa: vaikka kuinka nukut, et virkisty.

***

Mihin tarvitsee maailma unta
kun se voi kaatua taaksepäin ja huutaa itseään apuaan?

***

Tajuttoman uni.
Unettoman tajunta.

***

Anna minulle vähän ihoa,
nukutan sinut kohti aurinkoa,
annan sinulle rauhan, sodan viimeisen päivän,
jolloin joutsenet nousevat kohti pilviä
ja on kuin vaha alkaisi sulaa.

***

Parhaimmillaankin uni on vain horjumista kohti kuolemaa.

***

Mitä tekee korkokenkä- ja sukkahousufetisisti ekologisessa anarkistisessa yhteiskunnassa?

***

emme tiedä, millaista on elämä,
ellemme samalla ota selvää millaista on kanoilla kanaloissa,
ukonhatuilla kukkakaupassa,
hatuilla päässä,

me emme voi tietää mitä teemme anarkistisessa yhteisössä
ellemme samalla ota selvää
miten ammutaan aurinko alas,
miten kauas oksennus voi lentää,
miten mies voi leikata peniksensä poikki,

emme voi aavistaakaan, millaista on helvetissä,
ennen kuin tiedämme, mikä meihin osuu kun nousemme aamuisin,
kun laitamme kengät jalkaan ja koetamme nousta seisomaan,
ja kysymme: "mitä nyt? mitä tapahtuu seuraavaksi?"

emmekä voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi
ellemme avaa silmiämme.

***

Kynttilän palaessa on hyvä toivottaa maailmanloppu tervetulleeksi.

***

tuntemamme maailma loppuu kerran,
vielä on viiksikarvoilla kysyntää,
tervahaudoilla tavataan.

***

Orava nauttii LSD:tä,
apulaiskaupunginjohtajan nimitys on sinun,
joku väittää ettei maassasi ole tehty undergroundia koskaan,
ainakaan sen jälkeen kun hän lopetti,
presidenttien valtakaudet voi lopettaa liekinheittimellä
tai panssarikauhulla,
josta olet kirjoittanut niin kauniisti,

orava ja näätä ja muut pienet eläimet
muodostavat yhteiskuntasi, sinun maasi, sinun kielesi,
ole kiitollinen niistäkin pienistä hetkistä,

pöydällä seinillä valaisimien päällä polkupyörillä
edistys liikkuu kohti ovea,
se ovi pysyy sinulta kiinni
loputtomiin,

mausteinen kammottava hiostava
näine sanoine sinun on oltava ja tultava.

***

Jos eläin elää huumeista, millä sinä elät?
Entä jos maailmasi on tässä?

***

Kun kirjoittaa pari huonoa runoa, on vaikea lopettaa. Jos kirjoittaa yhden huonon, pystyy lopettamaan. En tiedä, millainen on tilanne, jos kirjoittaa hyviä runoja.

***

Taantuma vie oravat,
orava syö LSD:tä,
LSD on saatu Kuusta,
Kuuhun viedään nikkeliä,
nikkeliä on hampaissasi,

posket revitään rikki, huulet levitetään auki,
huhuilta katkaistaan siivet,
presidenttien valtakaudet lakkautetaan liekinheittimillä
ja panssarikauhuilla,
joista olet niin kauniisti kirjoittanut,

tämä on Kuun pimeä puoli, tervetuloa,
käytämme täällä soodaa ja leivinjauhetta,
levitämme lattialle kaiken sen yhteiskunnallisuuden,
josta olet jäänyt paitsi kotona asuessasi,
tervetuloa, tämä on oravien ja LSD:n viimeinen koti,
vanhuuden turva näädille ja presidenteille,
naaleille, joiden kasvot on turmeltu, mäyrille, joiden pesät on turmeltu,
tulvavesien häätämille runoilijoille,
taantuman tuhoamalle ajattelulle.

***

Kivun maakunta, sijaitsee etelään keskisestä Helsingistä,
yökerhojen luvatuilla mailla,
keskellä ei mitään, vieressä naurispelto, kaskimaa, hyödytön pelto,

sinne minä menen maata,
pääni viereen, asetun makuulle, levitän peiton ylleni
ja viimein, viimein nukahdan.

***

Etelä-Kivun maakunta on viimeisten aikojeni lepopaikka, siellä ihminen on vielä toiselle ihminen, eikä mikään helikopteri.

***

Kivun maakunnassa on hotelli,
jossa iltaisin käperryn sängylle makaamaan,
puhtaitten lakanoitten alle,

vierelläni machete,
aivojeni mädästä märkä.

***

Etelässä kaipaan aina pohjoiseen,
kivun maakunnassa kohti rakkautta ja aurinkoa,
valossa pimeyteen, pimeydessä en kaipaa mitään,
tämä pieni kappale avaruudessa on viimeinkin kuollut.

***

Vielä on tajuttavissa kivun määrä,
en ole niin synkeä kuin annan ymmärtää.

***

Kynttilän valossa köyhyys edistyy,
mahavaivat yleistyvät, suolet muuttavat aivoihin,
mutkalle taipuvat poliitikot ampuvat sinut,
minut,

meidät voi lopulta hirttää munista
jääkaapin auki jääneeseen oveen, se on
ajan ovela riento,

kauanko meidän täytyy tässä seisahtaa,
olisi kiire jo toisaalle?

***

Kauan olemme kietoutuneet shaaleihin,
kauas matkaamme, vielä on matkaa,
aurinko on kaukana.

***

Aurinko on lähellä,
delfiinien älykkyys lämmittää mieltä,
taksilla ei pääse minnekään.

***

Taksissa on elämää,
sinne pääsee toista kautta,

samojen totuuksien toistelu väsyttää urheimmankin,
päällysviitta on tarpeen näillä mailla.

***

Niin vähän on maailmaa, maalia seinissä
jonka tuuli irrottaa, ikkuna hajottaa, myyrä
talon alla, kuin alitajunta ja sielu
jonkun silmissä, hevosen jonka syömme
aamuisin, Hesarin ääressä,
125 vuotta on kulunut kaikesta muustakin.

***

Maalia seinissä joita emme tunne,
laastina jonka irrotamme syödäksemme,

on kuin olisimme aina raskaana.

***

Meidän ei kannata syöksyä tulevaisuuteen
valmistautuneina,

aina on jotain mitä emme tienneet.

***

Entä jos sanassa on kaksikymmentä sanaa,
maailmassa kaksikymmentä maailmaa,

lukossa avain, mielessä käärme, piipussa vielä yksi piippu,
menisimmekö metsään,

Lucifer kulkee kielessä, keskuudessamme,
kuin kuka tahansa meistä.

***

Entä jos sanassa on kaksikymmentä sanaa,
auringossa pieniä lintuja,

suussa hiekkaa, kauniit ajatukset.

***

Entä jos sanassa on kaksikymmentä sanaa,
maailmassa kaksikymmentä sanaa,
sanassa kaksikymmentä maailmaa,

pienenpientä, ajatuksen kokoista,
olisimmeko lintuja mielikuvituksen kahleissa?

***

Entä jos maailma on tässä?
Entä jos sanamme ovat muitten sanoja,
kielemme puitten puhetta,
hevosten joita emme tunteneet,
hevosten joita emme ole koskaan nähneet,
johtajien joiden arvoisia emme ole?
Entä jos maailma ei olisikaan tässä,
vaan aina jossain toisaalla,
tai sanoissa tai vaatteissa tai kengänpohjissa
tai torvien soitossa,
jota olemme aina inhonneet?

***

Hevosten jotka kaunis mieli on katkaissut
päät joiden avulla sanat tunnettiin
menneillä vuosisadoilla
mielestä meidän pitäisi tulla aina toimeen keskenämme
joissa taloissa meillä on viimeinkin rauha
tulla pimeiksi näkymättömiksi mustiksi
ja tulla syödyksi, nähdyksi, koetuksi.

***

Olipa kerran keksijät:
kaunis tarina joka ei pidä paikkaansa,
mielettömät lamput aivoissamme
luulemme olleemme jotain.

***

Olipa kerran sana
olipa kerran keksijät
hevosten hengitys
ja siinä näkyvät heijastukset.

***

Vielä kerran hevosten puolesta.

***

PS. Yllä taitaa olla kolmena eri kertana kirjoitettuja runoja. Aika huonoja osa.

Olen alaston melkein kaiken aikaa,
meikeissäkin, pitkissä hansikkaissani,

presidentti on määrännyt niin, tahtotila tulee ylhäältä,
vain siten olen tuottava,

kauneus on katsojan silmässä, valtava tukki,
jos ei malkaakaan havaitse, miten sitten vallanhimon tv-katsojan silmässä?

Humppa pitää Yhdysvaltoja pystyssä,
kauan sitten asia oli toisin, meillä oli vaihtoehtoja, tunnettuja esikuvia,

kaikki sittemmin kuolleet,
olen legendaarinen siinä miten väistelen yleisesti hyväksyttyjä totuuksia.

***

Pienessä autossa,
suuressa maailmassa,
kauas on lyhyt matka.

***

Henki irtoaa saastaisesta sielusta,
kermavaahto kakusta,
tuntemattoman sukulaisen häissä
on villimpi meno kuin konsanaan Dynamossa,

kauniit naiset väistelevät katsettasi
tiskijukka väittää ettei soita kuin omia levyjään,

tupakkakopin varjossa kohtaat viimein presidentin,
katon rajassa, astraaliruumiina,
saastaisen vallanhimon viimeinen ilmentymä.

Martta on marras, hertta harras,
herra näkee tulevaisuuteen,
kauniit ovat näkymät, rummuttajien parrat
värisevät syystuulessa,

hertta on kuusinen, näyttämöllä viimeisenä
nähdään kuolema.

Runoja marraskuu 2014

Kaukana jossain on sähköä,
minäkin olen kaukana,
hevoset laukkaavat taivaanrannassa,
kaikki on kaukana,

maailma ja sen kieli.

***

Sähkö on taivaalla, tippumaisillaan ihmisten niskaan,
perhoset lentämässä kohti kitalakea,
maailma on suu auki valtava kita silmien takana hyppivät tietoisuudet
ja torakka valtaa kaiken,
se on yhteisöjen laki.

***

Aseveljet, laittakaa kirjat järjestykseen,
nimistä muodostuu maailman laki,

mustan jumalan suudelma, the innocents,
minä en naura rakkaudelle,

kieli paljastaa kituvat torakat,
sellaisia joita asustelee televisiossa,
ne näkyvät aina puoli yhdeksän aikaan,

torakoiden aika on ohitse,
minä kiidän skeittilaudalla
ja noudan aamun postin,

sille ei ole minkäänlaista tarvetta
uudessa maailmanjärjestyksessä.

Se hetki kun tajuat ettet ole itsesi
eikä ole mitään mahdollisuuttakaan enää tulla siksi mitä on,

se hetki kun tajuaa että on viimeinen hetki olla oma ystävänsä,
antautua virran vietäväksi, katsella ohilipuvia kukkia,

ojentaa kätensä, tarttua oljenkorteen

se hetki kun tajuaa että se hetki meni jo.

***

On todella jännittävää kuulla olevansa jotain muuta kuin on,
silloin hevoset ravaavat taivaanrannassa,
koulupsykologi soittelee kun olet paskalla,

ihmisoikeuksien viimeiset vastustajat ovat ystäviäsi,
liity heihin, katkaise suhteesi porvaristoon,
jota olet lellinyt kotonasi viimeiset vuodet,

hevoset, nuo kotikommunistien luokattomat edustajat,
matkakodeissa yönsä viettävät heittiöt,

ihmisen kauneus piilee virheissä,
käsissäsi ja silmissäsi,
mutta niitä ei tule muiden huomata.

***

Kauhu on tulkittavissa viimeiseksi sielun parahdukseksi,
et kestä ajatusta subliimista,
olet yksinään öisin Jäämeren rannalla,
Spotify viimeisenä ystävänäsi,

se on todellinen maailman kuva, viimeinen kukka kenenkään kädellä,
tajuttavissa ehkä hetken verran jossain sielun takamailla.

Venus on turkiksissa hiljainen,
piiskan sivallus paljastaa ihmisen mielen syvimmät lokerot,

homosaatio on yhteiskunnan käänteinen peilikuva,
mitä näemme on merkitsevämpää kuin se mitä todella tapahtuu,

kauneus on kokijan silmässä, ei peräaukossa,
kauhu, subliimi elämys vuorenrinteellä, tuntuu vavahduttavimmalta
aamuisin, ennen kahvia, ennen kuin vedät aseet esille
ja päätät toteuttaa itseäsi.

Surkea runo maanantailta

työt odottavat tekijäänsä
kuin käsi odottaa käskijäänsä
aivot, hämähäkkien viimeiset elinsijat,
meillä asuu veronkiertäjä, pimeän rikollisuuden ennusmies,
myrrysmiesten viimeiset kirjeet
joita on kirjoitettu viinaspäissään
työt jotka on aloitettu toissavuonna saadaan loppuun tänään
kuin maailmassa ei olisi muuta tekemistä