Ensimmäisenä eiliseltä editoitu runo, vähäisin muutoksin. Lopussa pari vanhempaa runoa, joita huvikseni editoin. Lueskelin aiempia tekstejäni, joita olen tänne postittanut (minähän postitan 99-prosenttisesti kaikki runot, joita kirjoitan; tarkoitukseni ei ole sensuroida huonojakaan), ja mietin, että en selvästikään oikein tiedä, mitä ja millaista runoa minun pitäisi kirjoittaa. Suurin osa runoista on kauhean täyteen ahdettuja. Miten saisi tarvittavaa väljyyttä? Joissain teksteissä sellaista oli, sanojen välissä oli paikka lukijan omalle ajatukselle.


Kuinka selvitä elämästä,
kun happikin on taakka,
ilma allergisoivaa,
ilmanalat, navanalukset, ylipäätään alukset,
vuohet, juhannukset, toisiaan törkkivät teini-ikäiset,
presidentit ja presidenteiksi haluavat,
on lista ja on olematta, minulta löydät kaiken.

***

Olen lakannut olettamasta mitään,
muinaiset ajattelijat ovat kadonneet vuorille,
marakassit soittiminaan, René Descartes tilasi kahvin,
Mustanaamio munkin,
kaikki mausteet laitettiin, kuolema saapui välittömästi,
nahkatakkiset miehet asettuvat riviin ovesi taakse,
pistoolit on ladattu, varmistimet kytketty pois,
kytkin vinkuen auto saapuu luoksesi,
se on ulkopuolisen totuus,
sinulle maailma on olemassa vain ja ainoastaan itsesi kautta,
vihkoihin on kerätty toisarvoisia totuuksia,
vain valheet ovat totta, kiellämme kaiken,
Tunguskassa räjähti ydinpommi,
Pääsiäissaarten tunnelit johtavat eduskuntatalolle,
muinaiset kivimiehet söivät pashaa,
sinullekin sitä syötetään, yhden konsonantin korjauksella,
se oli ennestäänkin erhe,
astut tunnelin suulle, astut askeleen eteenpäin, älä vain katso taaksesi
äläkä eteen.

***

Paradokseina maailma näyttäytyy meille.
Tarjoilija tuo aluslautasen.

***

Alushameet on kielletty.
Tuolit maailman pelastus.

***

Tyyli on ihminen,
sekopäinen maailma, ajatus kaiken katoavaisuudesta,
tyyliniekka on kuollut,
dandy on mestarillinen kaksintaistelija,
skitsofrenia lisääntyy taksonomisesti,
potentiaalisessa sarjassa tarkastellaan eläimiä lähikuvassa,
ihmisyys asettuu ristivalaistuksi,
kuinka sanoisit sen vielä vetävämmin,
paradoksisuus on maailman selittävin sana,
Pariisista kulkee tunneli Pääsiäissaarille,
sieltä tuodaan munasta ja kermasta tehtyä jälkiruokaa,
valtaan tottuneille miehille,
tammenterhot murskautuvat jalkojen alla,
meillä ei ole ollut mahdollisuutta kieltäytyä tarjoilusta.

***

Tavattomat taatelit,
lapsen suussa maailman pelastus.

***

Kuinka kauan auto on ollut pysäköitynä,
kuinka kauan maailma makaa,
petaat niin kuin nukut,
käsi ojossa sivulla,
vetäiskö käteen,

tylsyys on maailmaa hahmottava ominaisuus,
kukko laulaa aamuisin ja kieltäytyy munimasta,
kanat opettavat meille kielioppia,
muinaiset surrealistit nousevat padasta,
se on joka-aamuinen ylösnousemus,
kuinka saat taivutettua vielä enemmän maailmaa luoksesi,
tartut käteen, jota ei ole aiemmin ojennettu,
elämä saapuu kävellen,
se on joka-aamuinen kuolema.

***

Kävellessäni sen huomaan: maa on jäätymispisteessä,
petrolivuot ovat ehtyneet,
enää ei voi heiluttaa nenäliinoja,
pieniä apinanpoikasia on lähetetty avaruuteen tarkoituksena saada Jumalan huomio.
Mies pysäköi autonsa, tervehtii naapuria,
se on muinaisten jumalien kaltainen tapa olla olemassa,
kapaloiästä saakka, muniviin kanoihin:
minä olin ensin, sitten tulevat muut.

***

Kysytään kyyltä,
käärmeet kyllä tietävät,

taivaat ovat auenneet jälleen kerran,

linnut astelevat polut,
autot turmelevat loput,
pohjat ja lattiat, kuka niistä eron tekee,
minä olen ennenkin käyttänyt patarumpua,
taivaat aukeavat, jumalat heristävät meille sormea,
jazzia kannattaa kuunnella tarkasti:
oi torvet, oi rummut,
kaupunkien suunnattomat rytmiset aarteet,
maaseudulta pakoon, neonvalojen loisteeseen,
tämä on minun manifestini, vastustan kaikkia muita,

selviää se joka selviää,
lattialla maaten,
muu on turhaa,
kadonneet mantereet eivät ikinä löydy,
eikä meiltä katoa omaisuutta sen enempää kuin muiltakaan,

puut kasvavat täällä vinoon,
mekin olemme kasvaneet niin kuin meille on käsketty,
kasvatuksen tulos, musiikkia korville.