Päähän iskostui lause hämähäkistä. Olen kirjoittanut hämähäkeistä ennenkin, en tiedä, mikä niissä yhtäkkiä muka kiehtoo. Asuin kerran yhden kanssa, se oli minusta jollain tavalla mukava näky aamuisin verkossaan köllimässä vessanpöntön takana.

Mutta eivät nämä runot kovin hyviä kyllä ole.

Hämähäkki kutoo viisautensa umpeen,
maailman kutoo kiinni itseensä,
hämähäkki on viisas, kuolemaansa saakka,
presidentti taas, hän katoaa taivaanrantaan,
häviää silmistämme, häipyy mielistä,
hänen muistelmansa ovat uskalletut,
maailmaan sukeltavat.

***

Hämähäkki kutoo maailmansa viisauteen,
meille jäävät pelastuksen kaltaiset olotilat,
muistamattomuus taivaanrannassa,
tajuttomuus keskellä päivää.

***

Hämähäkki kutoo viisautensa maailman ympärille,
hämähäkki kävelee niemennokan päästä päähän.
Hämähäkki tietää mitä tekee,
se on maailman pelastus.

***

Auto kääntyy ja pysähtyy,
maailma astuu ulos,
seis! minä tahdon sisään.

****

Toivottomuus valtaa alaa,
hämähäkki kutoo maailmansa umpeen,
viisaus on häviävä luonnonvara,
presidentit laukkaavat radoilla kilpaa,
hiljaisina, silmät ummessa, emme voi nähdä sivuille, sanovat.

Pariisissa oli kerran mielenosoitus,
sivistyneitä kapinoitsijoita, sanottiin,

mätien tomaattien käyttäminen poliittisena ilmauksena on sivistynyttä,
sanotaan,

sanotaanhan sitä kaikenlaista.

Maailma sillä välin pyörähtää akselinsa ympäri,
kukat asettuvat talviteloilleen,
lehtien vihreä taittuu valoksi, iltapäivän hämäräksi,
sade taukoaa, juoksemme sisään,
jäämme tahtomattamme verkon vangiksi.
Se on sivistynyt tapa päättää päivänsä,
teekuppi kädessä, höyryä katsellessa.

Poistettu lopetus:

keitämme teen. On pakko ahtautua maailmaan,
Tampereelta Turkuun,
kummatkin ovat kauniita kaupunkeja,
tunnottomia paskiaisia.