Masentuneen vihaisia runoja

Pimeys käy päälle kuin, no, yleinen syyttäjä. Viimeinen lause ei ole runo, mutta tulkoon ikuistetuksi.

Hoitotakuu on epäonnistunut:
hammaslääkäreillä on silmävaivoja,
joita emme osaa hoitaa,

polkupyörillä kulkevat alushousujaan vilauttelevat presidentit,
ajakaa karvanne tästä lähin joka päivä,
munakarvat vittuun,

presidentti Bush on sekopäinen huora,
kokoomusjohtajat nuoleskelevat hänen kantapäitään,
stilettikorot, kaikki munasillaan,
kuka vielä kaipaa näihin päiviin enempää ylevyyttä,

meidän hammaslääkäri onkin kiltti hurtta,
työntää pillit suuhun, imee kaiken mädän ja pahan pois,
niin kuin yksikamarinen eduskunta,
niin kuin saarnipuita katkovat sahoja kanniskelevat poptähdet,

nähdä Britney Spears töissä ja kuolla.
Kuolla viimeisen mädäntyneen yhteiskunnan kuolema.

***

Minä olen edennyt siihen pisteeseen,
josta kaikki kääntyvät takaisin, viimeiseksi minä,
sinä ja sinun kaikki päähänpistosi,

tyhjän jälkeen meillä on vastassa vain täyttä,
yhteiskuntien kaikki mielipuolisuudet,

Pietro Fermi on ylin ystävämme,
vihreitten puoluesihteerit vetelevät viimeisiään,
kolumnistien valta on ennen kaikkea liioiteltua,
kerätkää leiviskänne ja kävelkää patjan päästä päähän,
jeesusteluja jeesustelujen perään,

meille on kasvatettu puita,
puita jotka kasvavat ruukuissa, pienissä ruukuissa,
joilta on katkaistu kaikki siteet menneisyyteen,

menneisyyteen josta ei ole tullut kukaan.

***

Minä en ole tullut menneisyydestä.
Minä en ole tullut mistään.
Minä menen ei-mihinkään.
Olemattomuus päättyy tähän.
Suussa on purskutettu viimeiset pisarat Suur-Suomea.
Karjalan kannakselta on tulitettu kohti asemiamme.
Suur-Mainilan laukaukset on tehty sarjakuvaksi.
Minä kanniskelen ohjuksia.
Ajan häpykarvoja ohikulkevilta laulajattarilta.
He astuvat autoihin.
Autot kulkevat kauas pois.
Jossain mielessä tämä on minulle helpotus.
Helpotuksen kaltainen olotila.
Olohuoneessa soi koiran tulkitsemana blues,
jota pidetään yhteiskunnallisena musiikkina:
korvantaustojen nuolijoiden asema on parantunut sitten vuoden 1920.
Silloin vielä saarnattiin.
Silloin minä tulin. Kuten jo sanoin, en ole tullut mistään.
Vuosi 1920 ei ole enää menneisyyttä.

***

Ulkona sataa. On niin helvetin pimeää että ensimmäinen ajatus on kuolema.

(Tämän jälkeen syntyi vielä yksi runo, joka on niin huono, että laitan sen vain sulkeisiin:

Nainen autossa etsii jotain.
Noustuaan autosta hän on auttamatta hukassa.
Eksyneitten säätiöt saattavat olla helpotus hänelle.
Minulle helpotus on luvassa ainoastaan menneisyydessä,
muistojen kaltaisissa olotiloissa,
joita voi kuvata sanoilla
"pehmeä", "poistunut" ja "kypsä".)