lauantai 2. tammikuuta 2016

Runo 20 vuoden takaa

Löysin vanhalta disketiltä ystävälleni kirjoittamani runon vuodelta 1995. En tiedä, onko tämä mistään kotoisin, mutta on kiva päivittää tätäkin blogia. 

I
Aloittaa onnittelunsa puhumalla jostain muusta
kuin onnittelun kohteesta. Tämä on maailmani selitys:
minä olen menettänyt erinäisiä ääniä,
en ole saanut yhtään takaisin,
maailmani selittyy jostain muualta käsin
kuin siitä mitä pystyn sanomaan.


II
Kaikki 'tässä ja nyt' -hetket katoavat lopulta
latojen taakse, suunnattomilla pelloilla Ukrainassa,
mikä minnekin, minä en enää tiedä:
on otettava kiinni, epäonnistuttava, tehtävä kaikkensa
ollakseen edes jotenkin huono:
rumuus pysäyttää ajan ja epämiellyttävyys liikkeen.


III
Kenestä puhun, jäänee epäselväksi: se on minun vikani
enkä minä koskaan ilmeisesti pääse asioihin käsiksi.
Kun kirjoitan, kirjoitan: se on sokeutta.


IV
Olen aiemmin kysynyt, oletko nainen vai mies:
enää se ei ole tarpeen. Kysymykset kääntyvät itseäni vastaan.
Tapaan itseni kaduilla, joilla venetsialaiset kulkevat
pitkin poikin, olen hovimies ja riennän kohti minuutta:
jotain on tarttunut niistäkin hetkistä,
jolloin olen auliisti luovuttanut minuuteni sinulle tarkistettavaksi.


V
Olisi liian helppoa vain sanoa jotain lohdullista:
aika kulkee emmekä me koskaan saa sitä kiinni.
En aina ole riittävän viisas sanoakseni sellaisista asioista
mitään ja sinä tiedät, millaisista asioista minä puhun:
minut puhutaan ennemmin kuin sinut.


VI
Mitä olen yrittänyt sanoa, jää epäselväksi,
niinkuin kaikki muukin. Tällaisista kosmogonioista
minä pidän: luolan alla on vielä yksi luola,

loputtomiin, ja vaikka putoan kauan, en tavoita lattiaa.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Pieni vitutus purkautui runoina. 


Taiteilija on herkkänahkainen
maailmassa on virhe, kukaan ei pääse täältä ulos

***

Maailmassa on virhe,
silmässä malka, tukkijoella polskutellaan
kuin ei koskaan aiemmin,

hevonen on näiden maailmojen todistaja,
kielessämme meillä on kaikkeen vastaus,
mutta ei yhtään kysymystä.

***

Tantereella tömisee, hevonen on irti,
taiteilija, herkkänahkainen otus.

***

En ole ennen tätä sanonut, enkä sano sitä nytkään:
taiteilija tömistelee turhaan aitauksessaan,
kiiltävät kannukset sähkönjohtimina,
kaikenlaisten siipeilijöiden kannustamana kohti korkeuksia,
runous ja kaikki sen muodot kasvavat täällä vinoon,

minä katson totuutta silmiin aina ja järkähtämättä:
näen pelkän mustan silmälapun,
sellainen voi tuntua järkyttävältä herkkähermoisesta,
mutta minä en ole sellainen,
olen täynnä kiihkeää virhettä.

***

Kunpa tunnustaisimme jotkut tosiasiat:
virhe on sormissamme, ei kielessä.

***

Tosiasioiden tunnustaminen voi tuntua kipeältä. Hevonen on vapaana ärsyttävimmillään.

***

en pääse maailmaan sisään, en ole koskaan päässytkään,
kirjoituskoneella yritin kauan sitten,
nyt työkoneenani on fairchild, vanha lentokone,
ja lennän kuin lumikko kuninkaitten selässä,
en voi kuin tarttua niskavilloihin,
onneksi maailmassa on useampiakin virheitä

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Hiekka pyyhkii mennessään kasvot ja muistot,
kauas on pitkä matka, mennessään voi katsella puita,
hullunkurisia perheitä ydinperheen tuhoutuessa,

pilven takaa astun esiin.

***

Kuka vielä on pahoillaan,
aasit ratsastavat meillä.

***

Onko meillä vielä varaa olla pahoillamme,
kun aurinko ei enää meitä näe?

***

Alas on pitkä matka kun välillämme on etäisyys.

***

Kun muistamme kuolleita, muistamme eläimiä.

***

Eläinten muistissa ihminen on rajallinen.

***

Eläimellä on muisti, ihmisellä aistit,
taivaassa viimein perseet tervataan.

***

Lammas muistaa meidät, kissa teurastaa aasit,
kinkku joulupöydässä muistuttaa kuolevaisuudestamme,

motelli maantien vieressä on hauta,
älkää ruokailko siellä ellette halua myrkyttyä,
etruskit tiesivät jo tämän salaisuuden,

kielessä meillä on omaisuutemme kiinni,
se ei kasva korkoa emmekä saa sen turvin nukuttua.

***

Turhauduttuaan hän laittoi koneen kiinni, sulki maailman.

***

Lampaisiin ei voi turhautua,
ne ovat aina kanssamme, vielä löytyy uusia kuninkaita,
jotka voivat hallita loputtomiin,

kuka laulaa vielä lauluja tässä maailmassa,
aasit ja niiden kuninkaat, näädät ja niiden nimeä toistelevat idiootit,

saksofoni soi lakkautetun maailman raunioilla,
kynttilä sytytetään sinun haudallesi, yhteiskunta,
vielä taivas oppii satamaan, kynttilät sammuvat,
meillä ei ole enää seuraa,

seuralaispalveluistakaan ei ole enää hyötyä,
kaikki on mennyttä,
sinä ja sinun minuutesi,

aprikoosi ja persikka, paprika ja sen muunnelmat,
kaikki on helvettiä, alas on pitkä matka,
persimoni ja ugli, rumuutta on kaikki,
katse kääntyy koperasta peilistä,
kantri soi kaiuttimista vielä ydintuhon partaallakin,

tiedät maailman päättyvän siitä kun Dolly Parton soi radiossa,
häkellyttävän lujaa ja sentimentaalisena,

niin kuin sinä aina olet ollut,
et ole koskaan osannut suhtautua asioihin kylmästi,
itsekkään harkinnan jääkylmässä vedessä,
toreillakin olit aina etuilemassa,
sinä ja kaltaisesi,

en tiedä kenestä puhun, parempi on jos maailma päättyy,
koivut ja kaikki niiden valkoisuus,
kieli ja sen omaisuus.

tiistai 9. joulukuuta 2014

kuin pimeys söisi yön,
valo päivän, auringon,
pilvet lampaita, lasken levolle luojani,
kauniille mättähälle, veri sydämessä,
veitsi kädessä, viileässä ilmanalassa,
alaville maille, minä olen itse hallan vaara,
kuin yö söisi minua jatkuvasti.

***

Vapauden maa on minulle kammotus, antakaa minulle yön pimeys takaisin.

***

Olen yön viimeinen prinssi,
sellaisten kohtalot kyllä tiedetään.

***

Taantumassa on varottava astumasta vasemmalle, tien ja kiveyksen ohi.

***

Kynttilän valo, lepattava sydämellisyys, viimeinen mahdollisuus samaistua.

***

Valon tarjonta on suoraan verrannollinen pimeyden kysyntään.

***

Loisto, splendor, spleen, munuainen, runouden rakennusaineet.

***

Käsissäni loistoa,
sammaleissa hometta, ruoassa, kirjahyllyssä,
aivoissa, viimeisten prinssien astellessa jossain kaukana preerialla,
oletan että tämä on maailmanlopun aikaa,
vielä on mahdollisuus parantua,

samaistuminen näillä rannoilla on tehty mahdottomaksi,
sataa mutta kukaan ei kastu,
on pimeää mutta kukaan ei nuku,
auringossa aivastellaan, nenäliinat ovat loppuneet,
astelen kohti usvaisia rantoja ja lopun.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Marmatus loppuu vuonna 2019,
vaikka päätöstä ja tarvittavaa teknologiaa ei vielä olekaan,

aurinko lakkautetaan vuosituhannen loppuun mennessä,
mutta korvaavaa järjestelmää ei vielä ole ryhdytty hankkimaan,

suunnitelmissa on tuomita haalareita käyttävät kuolemaan,
vaikka giljotiineista luovuttiin jo kauan sitten,

minun tehtäväni on kirjata ylös tapahtuva,
kauniilla käsialallani muokata niistä selkeä kertomus,
olenhan opiskellut alaa ja tehnyt sen parissa työtä.

Olen maanviljelijä, auringonkukka, parasiitti,
viidennesläinen, syön kakkua kahvilan terassilla,
paheksun joulunalusvalmisteluja,
se on itse kunkin yhteiskunnallinen velvollisuus,
kuin valittaisi että joku vielä seuraa kaupallista joukku-urheilua,
kiipeäisivät itse mäille ja kukkuloille,
vielä on vuoria valloittamatta, planeetat vain odottavat,
niille pääsee kun vain haluaa ja on maksukykyä,

jätän tämän palimpsestiksi jälkipolville.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Metafysiikan uni on kansalaisen todellisuus.

***

Unen metafysiikkaa: vaikka kuinka nukut, et virkisty.

***

Mihin tarvitsee maailma unta
kun se voi kaatua taaksepäin ja huutaa itseään apuaan?

***

Tajuttoman uni.
Unettoman tajunta.

***

Anna minulle vähän ihoa,
nukutan sinut kohti aurinkoa,
annan sinulle rauhan, sodan viimeisen päivän,
jolloin joutsenet nousevat kohti pilviä
ja on kuin vaha alkaisi sulaa.

***

Parhaimmillaankin uni on vain horjumista kohti kuolemaa.

***

maanantai 1. joulukuuta 2014

Mitä tekee korkokenkä- ja sukkahousufetisisti ekologisessa anarkistisessa yhteiskunnassa?

***

emme tiedä, millaista on elämä,
ellemme samalla ota selvää millaista on kanoilla kanaloissa,
ukonhatuilla kukkakaupassa,
hatuilla päässä,

me emme voi tietää mitä teemme anarkistisessa yhteisössä
ellemme samalla ota selvää
miten ammutaan aurinko alas,
miten kauas oksennus voi lentää,
miten mies voi leikata peniksensä poikki,

emme voi aavistaakaan, millaista on helvetissä,
ennen kuin tiedämme, mikä meihin osuu kun nousemme aamuisin,
kun laitamme kengät jalkaan ja koetamme nousta seisomaan,
ja kysymme: "mitä nyt? mitä tapahtuu seuraavaksi?"

emmekä voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi
ellemme avaa silmiämme.

***

Kynttilän palaessa on hyvä toivottaa maailmanloppu tervetulleeksi.

***

tuntemamme maailma loppuu kerran,
vielä on viiksikarvoilla kysyntää,
tervahaudoilla tavataan.

***