torstai 30. marraskuuta 2006

Roadrunner

Ensimmäinen näistä syntyi, kun kuuntelin Jonathan Richmanin valloittavaa varhaistuotantoa edustavaa samannimistä biisiä.

I'm a roadrunner, honey,
hunajaa pantiin ennen vanhaan leivän päälle,
mitäs nyt kun se on loppu,
rahatkin loppu, mitättömyys valtaa mielen,
lokit ilkkuvat ikkunoiden takana,
kello on jo liikaa, on kiire, on riittämättömyyden tuntemuksia,
lehdet tulevat liian myöhään, en ehdi lukea niitä
ennen kuin jo tulee pakottava tunne.
Lähteä vetämään vielä kun ehtii.
Kun vain ehtisi.

***

Aina ei voi onnistua. Viimeksi onnistuin vuonna 1988.
Silloin olin kuin en olisi aiemmin mitään tehnytkään.
Olin silloin 16-vuotias. Nyt olen kohta 50-vuotias.
Siihen ei mene kuin 16 vuotta.
Marxista minun piti kirjoittamani,
hänkin teki jotain jo 16-vuotiaana,
muistelen että hän kirjoitti myös Gründrissen nuorena,
varmaan runoja raapusteli, niin, siis silloin aiemmin,
semmoisia hempeitä, rakastavia säkeitä,
ei ehkä silosäkeitä,
se lienee jotain täsmällistä.

***

Äijä menee ohi, nauraa, katsoo silmiin.
Junassa toinen äijä sanoi: Mitä toi tuolla kattoo?
Antaisivat olla rauhassa.
Silmiin katsominen on viimeinen ele,
viimeinen voimainkoetus ennen astumista junaan,
junaan joka vie sinut taivaalle, seitsemänteen,
julkisiin sirkuksiin,
joista ei ole pääsyä pois.

keskiviikko 29. marraskuuta 2006

Äsken kirjailtuja runoja

Olemme saaneet palkat, palkkaa, rahaa, vaihdonvälineitä, usura.
Minulle on tärkeätä mainostaa olevani tietoinen asioista.
Usura on minulle tärkeä. Minä tiedän, tiedostan, vaihdan asioita,
se on luonnontalouden tärkein elementti, luonto on yhtä kuin markkinat,
markkinatalous, uhrikivi, minun elementtini.
Minulla on taipumus oravannahkoihin, kiintymys moniin talouden ulkopuolisiin asioihin,
minua on myös vetoomus mursunluuhun, hampaisiin,
Berenicen kaikki vaivat,
vatsa auki haudasta saakka, suut auki, mielet auki, mielet kiinni,
sauna on minulle surrealistinen pankki, vaihdan hien nahkaan, iho kiinni, ommeltuna,
haavan syövät kärpäsen toukat, koululuokkien kestämättömät totuudet.

***

Pistä eurolla, saat vaihdon välineitä,
maisema vaihtaa omistajaa, linnut joutuvat muuttamaan,
minä en niitä sietäisi muuten, mutta ilman niiden laulua olisin banaali.

***

Nainen raaputtaa toista selästä keskellä katua.
Norsu kulkee haudallani eestaas,
laulaa bluesia,
minua on kylmännyt viime kesästä alkaen.

***

Kapteenit ja kaarnat, puitten sydämet,
vuosirenkaitten tarkastuskertomukset,
tilintarkastajien kaikki valheet,
veronkantajien minuudet kyseenalaistettuina,
me kävelemme ja kävelemme,
vaihdamme välillä laivoihin,
kapteenit tervehtivät meitä
asettamalla käteen pienen palan sydäntä.

tiistai 28. marraskuuta 2006

Uusia tekstejä

Tässä muutama, hiukan epäsovinnainen ja itselleni epätyypillinen teksti. Jossen kuulostaisi typerältä ja mahtipontiselta, sanoisin, että näissä haen jo uutta muotoa. Mutta en ole ollenkaan varma, että nämä olisivat hyviä. Hapuileva lienee oikea sana.

Ensimmäinen runo viittaa todelliseen tilanteeseen, jossa helvetin isotöinen kirja-arvostelu tuotti palkaksi vain sata euroa.

***

Minulle on maksettu se satanen,
kaikille se saatanan satanen,
on se kumma kun ei saa töitään tehdä niin että niistä vielä maksettaisiin,
minulle maksetaan satanen aina ja kaikkialla,
turpiin tulee jos annetaan enemmän,
kamaakin saisi halvemmalla ja myytyä eteenpäin,
siinä vasta bisnesidea, tämä on parhaiten myyvä bisnesidea,
olen sen itse keksinyt,
minulle maksetaan satanen, tästä ikuisuuteen.

***

Olen aina valmiina protestiin.
Talot ovat lähteneet liikkeelle, miksen seuraisi.
Kadut välkehtivät kohta irrotettujen lautojen verestä.

***

Tänään on kiire,
on valtava taakka harteilla,
Herkuleen mesenaatit kintereillämme,
on tehtävä vielä tämä ja tuo ja nämä,
poikani sanoo "nämät" ja "toit",
hänelle maailma aukenee konkreettisemmin,
käsinkosketeltava, epäsäännöllisyys pronomineissä
on hänelle vielä epäselvää tulevaisuutta,
ja hyvä niin.
***

torstai 23. marraskuuta 2006

Toinen vanha

Tämä on samasta tiedostosta kuin aiempi, mutta on minusta parempi, joskin pateettisehko:

Kuka voisi nämä rivit lukea,
kuka voisi oikaista ajatukset,
mistä voisi mennä kun ei ole tietä,
ihmiset: sellainen ajatuksen voimakkuus,
jota ei ole ollut siitä saakka,
rahat, ajatukset: talous,
meillä on oltava muutama varma tosiasia,
muuten emme voi toimia maailmassa,
laiturit ovat tyhjiä,
juna meni jo, lakkautettu maailma,
työväenluokan kahleet, maaton petturi,
maantiet ovat tyhjiä, ihmiset ovat tyhjiä,
vallankumouksen välttämättömyys,
historiatietoisuuden puut, puurakenne,
minun maailmani puurakenne,
tiedon jakeisuus, mehiläispesän hoitajat,
koiran sielunelämä vaatii sitä,
Vietnamin sota ja kaikki sen lapset,
kokis ja laittikokis, uhreja jollekin suuremmalle,
kevyet ateriat, yllätykselliset ratkaisut,
Afganistan ja Korean pohjoiset osat,
ruoho muodostaa ruokavalion, jota emme vielä tunne:
lompakko vaatii ratkaisuja, joita emme tunne,
tämä on sellainen aika,
joka edellyttää säädyttömiä housupukuja, rivoja hameita,
Baabelin torni kaatuu viimeisen kerran,
puut horjuvat jo ajatuksesta.

Vanha teksti

Tämä on vuodelta 2004 tai 2005. Omassa katsannossani tämä tuntuu vanhentuneelta.

Tuulitakin alla puku,
hirviömäiset muodostelmat alkavat hallita elämää,
lehtiä tarjotaan luettavaksi, mikään ei kelpaa,
Jehova, Jahve, on ihan sama mitä nimeä käyttää,
lompakot ovat joka tapauksessa tyhjät, päät, käytävät,
seinät niiden ympärillä,
suot, joihin kätevästi uppoaa.
Yhteiskunta ei tule vastaan, ei tervehdi,
sen sijaan meidän tuttaviamme ovat sade ja sumu,
taantuvien yhteisöjen viimeiset terminaalit.
Siirrymme, siirrymme, muutkin siirtyvät,
pienet tytöt, jotka odottavat lumipyryssä,
pitkäksi venähtäneet päivät pienten teiden varsilla,
meillä on vielä matkaa eteenpäin,
joku sanoi joskus, että pitää jatkaa,
mutta minusta se on jo vanhentunut ajatus:
on keskeytettävä silloin kun vielä voi.

maanantai 20. marraskuuta 2006

Ensimmäinen teksti

Tämä on aiemmin julkaistu Pulpetissa.

Kehitys on peruuttamaton. Me emme voi koskaan enää askeltaa taaksepäin. Meille on luvattu tämä. Nämä vuodet ovat kuluneet jo liian kauan. Liian pitkään olemme vaeltaneet keskenämme. Irtiotto tuntuu epäluontevalta. Epätodellinen on myös toiveemme. Että vielä kerran voisimme. Että vielä kerran saisimme koskettaa läpinäkyvää ilmaa, jota emme enää hengitä. Läpinäkyvyys on hallinnoinnin perusperiaatteita. Meitä on hallinnoitu vuosisatoja turhaan. Me emme ole oppineet. Keskuudestamme voi vielä nousta maailmanloppu. Tai maailmanalku, kuka sen tietää. Meille on selitetty kuoleman perusperiaatteet. Kuolema on hallinnoinnin perusperiaatteita. Perusperiaate on myös savu, sen nousu ylös ilmaan ja lopulta haihtuminen. Perusperiaatteita ovat koskemattomuus. Me emme voi koskettaa savua. Se hälvenee ja haihtuu. Usvakin hälvenee. Me emme näe mitään pitkään aikaan. Usva on keskuudessamme. Usva hallinnoi meitä. Perusperiaate on keskeinen. Oikeuksistamme emme luovu. Usva pakenee meitä ja käsiämme, mitään näkemättömiä silmiämme. Usva on me itse. Kuolema ympäröi usvan emmekä me enää tiedä, mistä me saimme oikeutemme.

Min Dikt

En kuvittele olevani Elmer Diktoniuksen veroinen missään suhteessa, mutta hänen jo vuonna 1921 ilmestynyt esikoisteoksensa (suom. Runoni) oli ensimmäinen nimivaihtoehto blogille, jonka perustin runoilleni.