helvetillinen rimpsu unohtunutta postitettavaa

Mihin on menossa kukin pappi,
mihin katoaa kukkien loisto,
sananjalkojen sisään, skunkkien tuoksuun,
hämärien viittausten labyrintteihin,
mihin häviää maailman mitättömyys,
mikä katsoo meitä seiniltä,
mitä tapahtuu kun viimein vedämme housut jalkaan
ja napitamme auki aivomme,
mihin katsoo taivaan isä?

Näinkö päinkö meitä johdetaan,
kädestäkö meitä pidetään,
vai hännistä, niin kuin pienet suloiset norsunpoikaset,
vai vedetäänkö meitä nenästä,
niin kuin helppoheikki markkinoilla,
soisten taipaleiden tuolla puolen,
maailmallisten houkutusten takana,
kurjilla kujilla, viimeisillä sannoilla,
ajatuskulkujen katoamattomilla viivytyksillä?

Vai turhaanko me ajattelemme,
painamme päämme polviin, luomme katseen kenkiimme,
turhaanko me tuomme avaruutta näihin päiviin,
turhaanko miellämme omaisuuden varkaudeksi,
maailman mennessä menojaan,
meidän tuijottaessa sivusta,
kuin ambulanssia parhaimmillaan?

***

Mitä tapahtuu pienissä kaupungeissa,
kun matot vedetään toisten alta,
kun madot kuolevat pieniin puroihin,
kun aurinko lakkaa kulkemasta talon reunalta eteenpäin?

Kieltäytymällä olet varmistanut oman kuolemasi,
hengittämällä et pääse eteenpäin,
bailut on peruttu, aurinko lakkaa tapittamasta suoraan sinuun,

se on jonkinlainen vapahdus,
päästö kaupasta, tavaranvaihdosta yksilöiden kesken,

matto oli kudottu mummolassa kauan sitten,
räsyistä ja muovipussien paloista,
tuntemattomista sotilaista ja tuntemattomista hämähäkeistä,

sellaisia ovat meidän unemme,
kestämättömiä, viihdyttäviä, spektaakkelimaisia,
hampaattomia.

***

Turhaan katsomme maailmaan,
tuikimme taivaalla kuin pienet syntymättömät kaksosvauvat,
turhaan tutkimme napoja,
kuljemme rei'istä sisään maailmaan,
Arne Saknussemin jalanjäljillä ei ole vielä koskaan tehty hyviä tekoja,
on kuin olisimme matkalla helvettiin,

turhaan laskemme yhteen kaksi ja kaksi,
olemme saaneet ennenkin tulokseksi viisi ja kuusi,
vanhoista pappiloista saimme taskulaskimia,
Texas Instruments oli päivän sana, digitaaliset rannekellot,
valmistajana itse Jumala, se oli vielä jotain se,

turhaan olemme kirjoittaneet maailman täyteen,
sanat eivät lopu lopettamallakaan,
turhaan taannumme järjettömyyksiin,
spektaakkeli lakkauttaa itse itsensä,
kustannustoimittajien pitkäaikainen typeryys
saa meidät laskemaan katseemme,

turhaan olemme vielä huolissamme jälkikasvusta,
turhaan huolissamme vanhemmista sukupolvista,
jäsentymättömistä sukupuolista,
kasvismakkaroista, sairaalaan unohdetuista jätesäkeistä,
reilun kaupan tupakasta ja ydinohjuksista,
Pirkka-tuotteista, joiden päivämäärä on jo ohitse,
presidenteistä ja kultahammasrannikoiden salaperäisistä eläkeläisistä,
viimeisistä ohjeista maailman rannoilla.