Muutaman vuoden takaa pari

Kaivelin vanhaa levykettä ja löysin kolmesivuisen tiedoston "Runoja". Siitä parhaat, lyhyttä ja melko tiivistä kamaa. Tosin vaikuttaa siltä, että ihan kaikkia ideoita ei ole käytetty parhaalla mahdollisella tavalla.

Teoreettisetkin ajatukset ovat turhia,
heijastuksia lammen pinnassa: kun tavoittelet niitä,
ne hajoavat kätesi kosketuksesta kuin rakkaus kuivalla arolla,
perhonen kaksinkertaisen ikkunalasin välissä.

***

Kammottavat ajatukset on kaikki ajateltu,
keksinnöt kaikki keksitty,
mikä on turhempaa kuin ajatella niin kuin isäsi ajatteli,
peilitkään eivät juuri ole tarpeellisia.

Tässä en tosin ole tyytyväinen viimeiseen riviin. Runosta on toinenkin versio:

Kammottavat ajatukset on kaikki ajateltu,
keksinnöt keksitty,
mikä on turhempaa kuin ajatella niin kuin isäsi ajatteli,
peilit ovat tarpeellisia vain silloin kun ajatellaan.

***

Toiston avulla voi kuvitella onnistuvansa:
puiden ja pensaiden kaikki onnettomuus.

***

Synkkien ajatusten turha lumo, mistä saamme lohdutusta,
kaupungit ovat tyhjentyneet, puut on lakkautettu.

***

Kun katsoo ylös taivaaseen, näkee pilviä.
Elämä on juuri sellaista: näkee sen, minkä odottaakin.
Turha on toivoa tästä mitään muuta,
kammottavat keksinnöt on jo tehty, enää on jäljellä
vain rosoreunainen aukko, ajatuksista tehty, täynnä.

Joskushan sitä vain kirjoittaa saadakseen purettua paineita. Joskus näyttää siltä että kirjoittelee niitä näitä eikä mistään tule mitään. Joskus kirjoittaa, kun haluaa kokeilla jotain ideaa.

***

Vielä tällainen on mahdollista,
kuinka toisinkaan sen voisi sanoa,

Pariisi, oi Pariisi, mistä sinä tulet,
minne sinä menet,

minä seuraan meitä loputtomiin,
työt tulevat loppuun,
tehtyä saa tekemättömäksi tiistaisin,

minne minä menen,
sinne sinä seuraat,
tuntemattomiin,
maailma, oi maailma,
olet matto jota vedetään altani.

Ja sitten vielä toinen rimpsu, vähän lyhyempiä ja keskitetympiä

Maailma menee menojaan,
mene sinäkin,

näillä mailla et pärjää,
kivet on jätetty metsään, pystyyn,
pystympään kuin maailma.

***

Kaikki tapahtuu niin nopeasti,
viimein ja liian myöhään,
meidät on jätetty metsään,
nostettu pystyyn ja sidottu puuhun,

aurinko nousee joka aamu ennen meitä,
kukot laulavat kunnes kaulat katkaistaan,
herättäkää valtiovalta,

aikaa ei ole enää vähän,
sitä on enemmän kuin yllin kyllin,
näin sanoi venäläinen kirjailija,

pettymys on vahvin tunne,
sen edessä tunnemme kunnioitusta,
pelko tulee perässä,
sitten mielenkiinto:
tarkkailemme tapahtumia käsi ajan hermolla.


***

Faust on mestari sanomaan meitä vastaan,
presidentti tuomitsee aikalaiset tuntematta ketään,
ruokapöydät on katettu nakeilla ja iilimadoilla,
minulle vierasta on kaikenlainen tunne,
sunshine girl, laulakaa vielä hetken aikaa,
seitsemän minuuttia ei ole tullut täyteen,
tämä hetki, tämä tunnelma valuu käsistä pois
kuin ajatukset viimeisillä rannoilla.

***

Vielä hetki,
sitten mennään metsään,

kivi on pantu pystyyn,
yhteiskunnat kaatuvat.

***

Vielä tunnetaan toisemme kasvoista,
maailma on pantu metsässä pystyyn.

***

Luonto ei merkinne minulle mitään,
sen hetken jonka haluaisin säästää riistävät minulta grynderit,
tehtaitten piiput katoavat taivaanrantaan,
sumu peittää polveni,
satamissa kuulutetaan jo lähtijöitä.

***

turhaan tunnemme tuskaa
maailmassa suollamme paskaa
mennään jo metsään
tunge aivosi pitsaan

maailma menee menojaan
autoissa ei ole enää edes tehojaan
tuntekaa sanomalehtien päätoimittajat
he ovat keskeiset tyhjäntoimittajat

päässä avataan mediaa
näyttämöllä tapaillaan medeiaa
ovidiuksen kaltaiset tappajat
ja jääkaapista ruoan lappajat

***

ei ehkä pitäisi kokeilla tämmöisiä tyylilajeja.

***

tässä maailmassa tapaillaan tyylilajeja
lajien synty, sanoisi darwin,
mutta se on arvoitus,
kuljetuspalvelut eivät meitä siinä auta

***

no, pitänee ryhtyä oikeisiin töihin

***

Viimeiset iskut jaellaan ruokapöydissä,
metsissä kasvavat uudet sukupolvet huijareita.

***

Tavallisimmillaankin metsä kasvaa pystysuoraan,
meillä on viimeiset ohjeet hallitukselta,

antakaa arpisten haavojen olla.

***

Työntäkää suoli takaisin sisään,
maailma menee menojaan.

***

Tuntekaa vielä tämäkin isku,
metsä lakkasi kasvamasta pystysuoraan.

***

Metsän antamat iskut tunkeutuvat kiviin,
suoli työnnettiin takaisin keskiyöllä,
vampyyrit asettuvat riviin,

se on helkajuhlien viimeinen päivä,
maitten ja mantujen välinen tappelu,
pukareina silmäätekevät,
epäonnistuneet demiurgit.

helvetillinen rimpsu unohtunutta postitettavaa

Mihin on menossa kukin pappi,
mihin katoaa kukkien loisto,
sananjalkojen sisään, skunkkien tuoksuun,
hämärien viittausten labyrintteihin,
mihin häviää maailman mitättömyys,
mikä katsoo meitä seiniltä,
mitä tapahtuu kun viimein vedämme housut jalkaan
ja napitamme auki aivomme,
mihin katsoo taivaan isä?

Näinkö päinkö meitä johdetaan,
kädestäkö meitä pidetään,
vai hännistä, niin kuin pienet suloiset norsunpoikaset,
vai vedetäänkö meitä nenästä,
niin kuin helppoheikki markkinoilla,
soisten taipaleiden tuolla puolen,
maailmallisten houkutusten takana,
kurjilla kujilla, viimeisillä sannoilla,
ajatuskulkujen katoamattomilla viivytyksillä?

Vai turhaanko me ajattelemme,
painamme päämme polviin, luomme katseen kenkiimme,
turhaanko me tuomme avaruutta näihin päiviin,
turhaanko miellämme omaisuuden varkaudeksi,
maailman mennessä menojaan,
meidän tuijottaessa sivusta,
kuin ambulanssia parhaimmillaan?

***

Mitä tapahtuu pienissä kaupungeissa,
kun matot vedetään toisten alta,
kun madot kuolevat pieniin puroihin,
kun aurinko lakkaa kulkemasta talon reunalta eteenpäin?

Kieltäytymällä olet varmistanut oman kuolemasi,
hengittämällä et pääse eteenpäin,
bailut on peruttu, aurinko lakkaa tapittamasta suoraan sinuun,

se on jonkinlainen vapahdus,
päästö kaupasta, tavaranvaihdosta yksilöiden kesken,

matto oli kudottu mummolassa kauan sitten,
räsyistä ja muovipussien paloista,
tuntemattomista sotilaista ja tuntemattomista hämähäkeistä,

sellaisia ovat meidän unemme,
kestämättömiä, viihdyttäviä, spektaakkelimaisia,
hampaattomia.

***

Turhaan katsomme maailmaan,
tuikimme taivaalla kuin pienet syntymättömät kaksosvauvat,
turhaan tutkimme napoja,
kuljemme rei'istä sisään maailmaan,
Arne Saknussemin jalanjäljillä ei ole vielä koskaan tehty hyviä tekoja,
on kuin olisimme matkalla helvettiin,

turhaan laskemme yhteen kaksi ja kaksi,
olemme saaneet ennenkin tulokseksi viisi ja kuusi,
vanhoista pappiloista saimme taskulaskimia,
Texas Instruments oli päivän sana, digitaaliset rannekellot,
valmistajana itse Jumala, se oli vielä jotain se,

turhaan olemme kirjoittaneet maailman täyteen,
sanat eivät lopu lopettamallakaan,
turhaan taannumme järjettömyyksiin,
spektaakkeli lakkauttaa itse itsensä,
kustannustoimittajien pitkäaikainen typeryys
saa meidät laskemaan katseemme,

turhaan olemme vielä huolissamme jälkikasvusta,
turhaan huolissamme vanhemmista sukupolvista,
jäsentymättömistä sukupuolista,
kasvismakkaroista, sairaalaan unohdetuista jätesäkeistä,
reilun kaupan tupakasta ja ydinohjuksista,
Pirkka-tuotteista, joiden päivämäärä on jo ohitse,
presidenteistä ja kultahammasrannikoiden salaperäisistä eläkeläisistä,
viimeisistä ohjeista maailman rannoilla.

Nyt taas uudempaa

En postita kerralla kaikkea, mitä on tässä välissä tullut kirjoiteltua. Nämä ovat eiliseltä ja tältä aamulta.

Pakko on jotain sanoa,
kun maa katoaa alta:
hypätkää kattoon, viikset on vahattu aikaa sitten,
sika on vihreä, mikset käyttäisi sitä hyväksesi,
pakastetut pakkaukset vihreentyvät nekin aikaa myöten,
maailma on juuri sellainen kuin itse haluat.

***

Tehkää mitä teette, ehkä maailma vielä pelastuu.
Muovista on ennenkin valmistettu sydäntäsärkeviä esineitä.

***

tuntekaa haarukan pisto sydämissänne,
vielä maailma yllättää

hämähäkit vilistävät muurahaisten pesissä
yhteiskunta koostuu neliöistä,
meillä on kohta lounasaika

turpeitten kravattia käyttävien miesten maailmassa
kaikki on mahdollista, sekin että kivi on metsässä

***

Miehen erotiikka on plus miinus nolla,
kikkelit nousevat jos ovat noustakseen,
meikäpoika vetäytyy löylyyn,
tunnetaan kadulla kasvoista,
aataminomenasta, alushousujen kuvioista,
tähtikuviot nousevat öisin taivaalle,
taitavimmat meistä ovat kadonneet vallan sokkeloihin,
kravatit nivusissa.

***

Turpeus on mahdollista,
jos vain käsketään,
turvetta nostetaan sen verran kuin on tarpeen,
ja sitten heitetään löylyä kiville,

maailma menee menojaan.

Parin vuoden takaa

Kun olen unohtanut postittaa tänne uusia (joita on siis syntynyt), niin pistän vanhan, ehkä parin kolmen vuoden takaa. Jonkinlainen proosaruno:

Kun tajuat minkä olet tehnyt, kun ymmärrät mitä maailma tekee sinulle, kun viimein oivallat, minkä turhuuden olet välttänyt jättämällä sanomatta joitain asioita joista kohta tulee puhe, kun viimein tajuan, mikä olen, mikä olen ollut ja mikä olen, kun viimein ymmärrämme nousta pystyyn, pöydän äärestä, valkokankaiden edestä, ikkunoiden välistä, kun viimein katsomme taivaaseen, kun viimein luomme katseemme maahan, kenkien kärkiin, hymyilemme kuin olisi kevät, kuin olisi aina ollut kevät, kuin emme olisi ikinä keväästä poistuneet, kuin tajuaisimme viimeisen kerran että emme kaipaa muuta kuin että olisimme jossain muualla, jossain poissa, kaukana maailmalla, maailman tuolla puolen, maailmattomuuden tuolla puolen, tällä puolen kieltä ja puhuntaa, tällä puolen koirien ja kissojen haukuntaa, ja kun viimein lopetamme, voimme sanoa että kaikki oli sittenkin vain unta ja hyödyksi.